Niin, että miksiköhän?

“Naiset ei luota. Naiset ei usko. Naiset, naiset, naiset…” Niin, että mistäköhän mahtaa moinen johtua?

 

Keräsin tähän alle listan esimerkeistä, jotka ovat sekä omista suhteistani, että lähipiirini naisten vuodatuksista. Niin pidemmistä ihmissuhteista, kuin lyhyemmiksikin jääneistä. Teini-ikäisinä koetuista, kuin jo päälle 30-vuotiaiden kokemista.

 

• pieni flirtti toisten kanssa on toisinaan ihan ok, mutta poikaystävä flirttailee yön pimeinä tunteina netissä tyrkkylortoille ja siitä kiinni jäätyään ilmoittaa saavansa vaihdettua tyttöystävänsä uuteen naiseen koska vaan.

• poikaystävä tunkee tanssilattialla kieltään toisen ämmän kurkkuun ja selittää sitä sitten tyttöystävälle “olin humalassa kato, emmä kato, öö öö”.

• poikaystävä on pitänyt peliä jo pidemmän aikaa työkaverinsa kanssa ja päätynyt lopulta lievälle fyysisellekin tasolle.

cheat 9

• poikaystävä pitää omaa tyttöystäväänsä itsestäänselvyytenä, mutta ehtii jakaa jatkuvasti huomiotaan täysin tuntemattomillekin naisille.

• kuukausia naisen kanssa keskustellut, flirttaillut ja naista piirittänyt mies katoaa seksiä saatuaan kuvioista, kuin tuhka tuuleen.

• selviää, että poikaystävä on kirjoitellut tuntemattomalle naiselle kauheat määrät, naisen aloitteesta. Valehtelee asiasta kumppanilleen päin naamaa sanoen juttelevansa miespuolisen kaverinsa kanssa… Kun nainen kertoo nähneensä kuvassa toisen naisen, selviää, että tuntematon nainen etsii panoseuraa, ja poikaystävä (vaikkei ole flirttiin lähtenytkään) on unohtanut täysin mainita asuvansa avoliitossa, vaikka muuten on kyllä jauhanut paskaa rivitolkulla naiselle, joka kinuaa häntä kanssaan yöksi baariin.

06f3cca00c464c537dbcd3738663337101b13fd5f82ce18752cf719df47ee368

• poikaystävä flirttailee kuukausia toisen naisen kanssa netissä, ja asian tultua julki ei itsekkään tajua miksi on ollut täysi idiootti.

• poikaystävä laittaa yllättäen puolitutun naisen oman parisuhteensa edelle.

• poikaystävä vihaa tai väheksyy jokaista naisen miespuolista ystävää, koska pitää heitä uhkana. Naisen kuitenkin pitäisi hyväksyä kaikki miehen naispuoliset tutut, vaikka mies on se joka todennäköisimmin suhteessa pettäisi.

• etäsuhteessa oltaessa poikaystävä ihan vain unohtaa kertoa, että ykköstyttöystävän lisäksi hän pitää kakkostyttöystävää omassa asuinkaupungissaan. Kyllähän sellaisen nyt pitäis olla ihan ok, kun kuitenkin paljon erossa ollaan. Eiku.

6dc

• mies keskustelee naisen kanssa mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta, mutta nainen saa ystävältään kuulla miehen suunnittelevan suunnilleen häitä jo toisen naisen kanssa.

• poikaystävän puhelimen näyttö ilmoittaa toistuvasti toisen naisen (yölläkin) laittamista viesteistä.

• poikaystävä ei ole koskaan rehellisesti kertonut menneisyydestään, ja paljastuu naisen henkilökohtaiseksi painajaiseksi pitkän seurustelun jälkeen.

• poikaystäväehdokas sänkyyn päästyään päättää muuttaa mukavan hetken raiskaukseksi, koska “kyllä nyt anaalia pitää saada”. ONKO V*TTU IHME, KUN NUORI NAINEN PELKÄÄ JATKOSSA MIEHIÄ?

 

 

Kyllä, tiedän naisista löytyvän käsittämättömiä k*sipää-ämmiä myös, joilla ei käy mielessä, että suhteen toisella osapuolella saattaa olla tunteet! Esimerkkinä sanottakaan vaikka sellainen, että eihän ulkomailla toisen miehen sängyn lämmittäminen ole pettämistä… kun siinä on omaan poikaystävään tuhansia kilometrejä välissä.

 

Mikä helvetti siinä on, että toista voi muka kohdella kuin roskaa. Miten vaikeaa on ajatella sitä, että omilla teoillaan voi aiheuttaa toiselle pahimmillaan trauman ja mielenterveydellisiä ongelmia. Että pahimmillaan toista satuttaa niin pahasti, ettei toinen kykene enää myöhemmin ryhtymään parisuhteeseen, koska ei uskalla luottaa kehenkään.

Mikä ihmissuhteessa rehellisenä, luotettavana ja toiselle hyvänä olemisessa muka on joillekin niin helvetin vaikeaa?

Että mikäli olet tehnyt yllä olevia, niin on ihan turha miettiä miksi olet päätynyt eksäksi…

On onni tietää, että paskojen joukosta löytyy myös hyviä tyyppejä. Vaikkei niiden löytäminen ole ihan helppoa, eikä kukaan täysin täydellinen ole.

 

 

 

 

 

Kuva 1.

Kuva 2.

Kuva 3.

 

5 thoughts on “Niin, että miksiköhän?

  1. Mä oon nähnyt nämä molemmat puolet elämäni aikana eri parisuhteissa – ollut itse pettäjänä, ja tullut petetyksi. Ihan järkyttävää tuubaa oli sitten kummassa roolissa tahansa, mutta totta kai erityisesti petetylle. Hän kun ei sitä valintaa ole tehnyt.

    Toisaalta myös kasvatuksellisia. Sitä on oppinut omia rajojaan – sitä, että mitä kaikkea sitä voikaan toiselta sietää ja sitä, että millaiseen oksetukseen sitä nähtävästi on ollut itsekin, erinäisistä syistä johtuen, valmis. Tokikaan tällaista kasvatuskokemusta ei kenellekään suosittele, hah.

    Oma eliölajinsa on sitten vielä nämä tyypit, jotka tietoisesti ryhtyvät toiseksi mieheksi/toiseksi naiseksi. Minun maailmassani ne seivovat samalla sikaviivalla, tai ainakin hyvinhyvin lähellä sitä viivaa, kuin pettäjäpuoliskotkin.

    Liked by 1 person

    1. Joo, tuo on totta, että jos tietää toisen olevan naimisissa/parisuhteessa niin silloin toiseen ei sekaannuta! Joko odotetaan toisen ottavan eron (jos on sellaisen ottaakseen) tai sitten annetaan olla ja etsitään oma seura muualta. Eikä aleta rikkoa mitään.

      Ja ylläolevat eivät ole kaikki sellaisia asioita, joista toiselle nyt ovea näyttäisi. Eivät kaikki yhtä pahoja asioita, mutta silti juttuja jotka kohdalle sattuessa satuttavat ja jos kaikki olisikin yhdelle ihmiselle saatikka yhteen suhteeseen osuneet niin olisi siinä kyllä täysin rikki. “Onneksi” nämä on jaettu minulle ja useammallekkin ystävälleni, ja useamman pököpään toimesta. 😂

      Musta ei pettäjäksi ole. Tutustuin kyllä mieheeni ollessani vielä surkeassa suhteessa. Mutta me oltiin täysin kavereita ekat kuukaudet ja sitten kun itsellä alkoi olla olo, että haluan vanhasta suhteesta pois, ilmoitin eksälleni tarvitsevani taukoa ja miettimisaikaa. Ja sitten otin eron kun totesin ettei vanhaa suhdetta saa korjattua ja tällä kertaa ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella. Todella paljon vihreämpää. Ja minut raiskannut eksäni olisi kyllä ansainnut tulla totaalisen petetyksi, jos sikseen tulee! Mutta en vain pysty moiseen.

      Liked by 1 person

  2. Ai kauheeta, raiskaus (tai muu fyysinen kajoaminen) on kyllä jotain…jotain sanoinkuvaamatonta. Toivottavasti olet saanut itsesi takaisin ehjäksi, vaikka muistoista tuollaiset kokemukset eivät varmasti ikinä täysin häivy.

    Pettämisen raja ja se mitä pettämisellä tarkoitetaan on kyllä niin yksilö- ja pariskuntakohtaista. Esimerkiksi jos mies tanssisi baarissa hitaan jonkun (minulle) tuntemattoman kanssa, niin saattaisi olla pienimuotoinen helvetti irti – tai vähintään vakavan keskustelun paikka. Jos taas tanssipartnerina olisi meidän yhteinen tuttu (eikä tanssi siis myöskään olisi mitään kiehningkiehningiä 😀 ) niin tämä olisi okei. Joskin tuostakin edellyttäisin kuulevani heti! 😀 Jollekulle muulle taas tanssi milloin, missä ja kenen tahansa kanssa olisi kynnyskysymys ja tanssiminen olisi tarkoitettu vain hänen ja kumppanin väliseksi asiaksi. Sekin näkökulma on mun mielestä ihan yhtä oikea.

    Tärkeintä olisi siis, että pariskunnan näkemykset kohtaisi ja niistä myös keskusteltaisiin ja rajoja piirreltäisiin. Et meni ne rajat sit tanssimisessa, poskisuukoissa, flirttailuissa, ajan vietossa tai vaikka ihan siellä seksin harrastamisessa asti, nii oisi molemmille selvät. Ja että sit niitä rajoja myös kunnioitettaisiin.

    Liked by 1 person

    1. Joo! Just noin. Ja mun mielestä yksi hyvä sääntö on se, että älä tee mitään, mitä et toiselta hyväksyisi! Jos sun mielestä ei oo ok, että kumppani kuksii kahvitauolla sihteeriä, niin älä itse sekaannu autokorjaamon Penaan. 😅

      Joo, mun eksän mielestä oli ok vaan tunkeutua muhun kostoksi siitä, että halusin muuta kuin hänet. En huutanut tai kieltänyt, koska en edes ehtinyt. Kun toinen ilmoittaa “seksiä nyt tai me ei edes keskustella meidän suhteen asioista” ja huomaat hetken päästä olevasi housut kintuissa, niin ei mun mielestä ihan ole kyse yhteisestä sopimuksesta suoritettu mukava intiimi toiminta. Mutta, meitä on moneen junaan. Mulle ei tosta jäänyt traumoja, ehkä koska mun nykyinen mies on niin totaalierilainen kuin eksäni. Niin mielipiteissään kuin ajatusmaailmaltaan. Mun eksässä oli selkeitä narsistin piirteitä.. jotka jopa hänen äitinsä myönsi lopulta.

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s