Minulla on ahdistuneisuushäiriö, mutta ahdistuneisuushäiriö ei ole minä.

Ihana Saila kommentoi täällä ja kiitteli minua siitä, kun puhun avoimesti mielenterveysasioista. Vaustaksessani hänelle oli mm. otsikon tyylinen lause ja nappasin siitä sitten uuden aiheen postaukseksi.

Minulla on ahdistuneisuushäiriö. Saan toisinaan paniikkikohtauksia, vaikkakin nykyään saan ne pääasiassa hallintaan ja pysäytettyä heti alkuunsa. Minua ahdistaa suljetut tilat, liika kuumuus (paitsi saunassa), suuret ihmismassat ja tunne, että en pääse tilasta pois. Eli siis kauppakeskukset, ravintolat ja elokuvateatterit, ovat tällä hetkellä eiei. Ja sanon tällä hetkellä, koska tilanne vaihtelee. Nyt ollaan heikossa tilateessa, mutta eiköhän jossain kohtaa kauppakeskukset ja muut ole taas ihan ok paikkoja. Muumimaailmasta selvisin ihan kunnialla, ja yksi iso asia oli se, että se sijaitsee ulkona.

Ahdistuneisuushäiriöni siis vaikeuttaa tiettyjä tilanteita, mutta nyt päästään asiaan! Minulla siis on tämä, mutta minä en ole se.

Minä olen äiti. Kuskaan lapsia hoitoon ja kouluun. Käyn neuvolassa. Käyn opettajan kanssa keskustelemassa. Meillä käy lasten kavereita leikkimässä ja lapset pääsevät kavereilleen. Käymme kaupassa, kirjastossa, puistoissa jne.

Olen vaimo. Olen ollut mieheni mukana hänen pomonsa ja työkaverinsa juhlissa. Tunnen mieheni kaverit ja työkaverit. Parisuhteessamme kaikki on vallan hyvällä mallilla. Iltaisin kihnutan itseni kiinni häneen ja sängystä on käytössä vain puolet.

Minä olen ystävä. Minulle saa laittaa viestiä niin uusimmasta vitsistä, kuin kriisistäkin. Olen ollut tuki ihmissuhdepaskoissa, mielenterveysasioissa, asuntokaupoissa jne. Minulle voi tuoda koirankin hoitoon moneksi päiväksi ja asiat hoituu!

Minä olen puhelias, huumorintajuinen, huolehtivainen, ja koko sydämelläni rakastava. IMG_20180626_201143_281.jpgMinä olen kaikkea tätä. Ja ahdistuneisuushäiriö on vain osa minua.

7 thoughts on “Minulla on ahdistuneisuushäiriö, mutta ahdistuneisuushäiriö ei ole minä.

    1. Se on myös yksi hyvä muuten! Ei mielenterveysjutut välttämättä näy päälle! Mä olen luonteeltani tosi puhelias ja sosiaalinen. Ja silti sosiaaliset tilanteet ahdistaa toisinaan. Hullunkurista, mutta niin se vaan on! 🙂 Ei kaupan kassa osaisi sanoa, olenko lähellä paniikkia ja haaveilenko vaan pois pääsystä.

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s