Minun on vain löydettävä hänet.

Pelkään tuottavani pettymyksen toisille. Tässä ehkä yksi syy miksi pitkään pistin kaikki muut itseni edelle. Tämä on kaiketi asia joka aiheuttaa eniten ahdistusta minulle.

En kestä epävarmuutta. Turvattomuutta. Mutta en kestä myöskään omaa epätäydellisyyttäni. Kiitos terapeutin, tätäkin asiaa yritetään muuttaa.

Vuosien koulukiusaaminen nälvimisineen jättää väkisinkin jäljet. Kun vaatteesi ja vartalosi ovat vuosia saaneet negatiivista kommenttia ja sinulle on osoitettu, ettet kuulu suosittuihin, se muokkaa ihmistä. Yrität parhaasi ja silti pelkäät, että muut löytävät sinusta aina vikaa.

Ja ahdistus tuo tähän oman osansa. On asioita joista olen joutunut kieltäytymään ja asioita joihin olen osallistunut tukalasta olostani huolimatta. Joskus olen todella tuntenut tuottaneeni pettymyksen, kun en ole osallistunut juhliin tai olen perunut jonkun suunnitelman. Miettinyt mitä minusta puhutaan. Tai voi, kun se toinen nyt olisi tahtonut nähdä ja tehdä sitä ja tätä.

Mutta entäs minä. Entäs se mitä minä haluan helvetti sentään! Huomioiko ihmiset minun oloni? Harvemmin.

Mielenterveyshäiriöiset kokevat todella usein vähättelyä. Ihmiset eivät tajua, että joillekin se kauppareissu voi olla iso juttu ja jotkut onnittelevat itseään selvittyään muille tavanomaisista jutuista. Käsketään vaan ryhdistäytymään ja toimimaan. Ja ihan kuin emme yrittäisi. Ihan kuin emme haluaisi tehdä niin!

Nautinko tästä? En hitossa. Haluan tästä eroon. Siksi käyn itse kaupassa. Siksi osallistun myös niihin juttuihin joissa oloni ei ole kotoisin. Mutta eikö saisi myös kieltäytyä toisinaan? Miksi altistaa itsensä tilanteeseen, josta osaa jo valmiiksi sanoa että en v*ttu halua. Että en tule nauttimaan siitä!

Itselläni vielä hormonit sekoittavat pakan täysin. Voisi sanoa, että olen 3 viikkoa kuukaudesta toimintakykyinen ja viikon verran epäkunnossa. Migreeni ilmestyy hormoneiden heitellessä. Sitten iskee yöhikoilu ja katkonainen nukkuminen. Viikon kestävä turvotus ja päivän parin vatsakivut. Ja ahdistus kasvaa. Voisin linnottautua kotiini.

 

Mutta kuten sanoin, en nauti tästä. Olisin valmis maksamaan, jotta voisin olla se, joka olin 8-12 vuotta sitten! Itsevarma tyttö, joka nautti matkustamisesta, isoista ihmisryhmistä, ulkona käymisestä ja festareista.

Mutta kai sen kaiken paskan oli jossain kohtaa purkauduttava. Ja useinhan sanotaan niin käyvän kun on turvallista olla. Minun oloni lähti purkautumaan kun olimme ostaneet oman talon, esikoinen oli täyttämässä vuoden ja olin naimisissa. Kun iski työstressi, alkoi oman ahdistuksen räjähdys. Oli kai riittävän turvallinen olo sen kaiken ulos päästämiselle. Sitten tuli äidin sairastuminen, keskenmeno. Paljon negatiivisia asioita, kunnes kuopus ilmoitti tulostaan. Oli valtava onni pienestä. Tunsin kaiken olevan täydellistä. Kunnes tietyt asiat iskivät taas selän takaa lapiollisen paskaa eteeni. Sitten tuli vielä taakaksi surkeasti voiva työyhteisö, jossa osattiin kiusata. Oloni oli täysin turvaton. Tunsin itseni kaikin puolin huonoksi.

6 vuoden aikana ei ole paljoa tasaisia elämänjaksoja ollut. Kuka selviäisi ilman terapiaa, kysyn vaan. Etenkään kun taustalla on isättömyys ja koulukiusaamista 12 vuoden ajalta, sekä narsistinen eksä. Ja tunne siitä, että minä hoidan, minä teen vaikka mikä olisi. Minun on pärjättävä. Enkä silti riitä.

 

En ole luovuttanut. Odotan tasaista elämänvaihettani. Olen hyötynyt terapiasta. Olen ymmärtänyt, että kun minua kohdellaan paskasti, vika ei olekkaan minussa. Vika on toisissa ihmisissä. Voin nyt paremmin. En paina enää 42 kiloa, vaan pystyn syömään, koska enää ei ahdista koko ajan. Nyt vain sosiaaliset tilanteet ovat ongelma. Koska sain vuosia kuulla myös ystäviltäni nälvimistä, joka ei ollut hyväntahtoista. En koe oloani turvalliseksi toisten ihmisten seurassa.

On tullut aika haistattaa paska menneelle. Ja yrittää löytää tasainen tulevaisuus. Se ei tule tapahtumaan viikossa. Ja joudun potkimaan ihmisiä pois elämästäni. Osan menettäminen sattuu, mutta se on kai elämää.

Tuolla jossain odottaa se nainen, joka lähtee roadtripille ja festareille! Joka tietää olevansa hyvä. Joka tietää omat vahvuutensa ja saa käyttää niitä työssään. Tuolla jossain hän on. Nyt minun on vain löydettävä hänet.

4 thoughts on “Minun on vain löydettävä hänet.

    1. Kiitos! 😘

      Mä olen todennut, että se voisi ihan jokaiselle tehdä hyvää käydä muutaman kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa. Ainakin elämän kriisitilanteissa. Siellä voi oppia itsestään!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s