Antamisesta ja vastaanottamisesta.

Minä olen sen tyypin ihminen, että olen valmis auttamaan jos vain pystyn. On kyse sitten muutosta, autokyydin antamisesta tai ruuvimeisselin lainasta, olen valmis helppimään. Olen juossut naapuriin auttamaan soiton saatuani ja joskus kantanut naapurin lapsen pyörää kotio raasun kaaduttua ja oman lapsen juostua kotoa apua hakemaan. Olen ollut valmis majoittamaan sukulaisia kattomme alla pidempiäkin aikoja, esimerkiksi rempan aikana ja olen ottanut koirankin hoitoon avosylin, vaikka kissamme kanssa se on vaatinut erityisjärjestelyjä.

Sen sijaan itse olen mitä surkein pyytämään apua! Tunnen itseni huonoksi, jos en jotakin kykene itse hoitamaan. Vaikka esimerkiksi sairastumiselle jne. ei voi mitään, niin vihaan sitä jos joudun pyytämään joltain apua esimerkiksi lasten kuskaamisissa. Yksi syy on tämä kaukana asuminen. Jos tarvitsen apua jossakin, on auttajalla vähän enemmän matkaa tänne. Opettelen kyllä avun pyytämistä… Koska se ei oikeasti tee kenestäkään huonoa ihmistä!

Osaan tarvittaessa omalta äidiltäni ja siskoltani pyytää kyllä apua lastenhoidossa ja heille tarjoan lapsia välillä yökyläänkin (harvoin silti), mutten esimerkiksi muille tuttaville osaisi ikinä lapsiamme tuputtaa. Toki miehenkin vanhemmilta osataan pyytää lastenhoitoapua jos on jotain minkä takia sitä tarvitaan. Samoin minun isovanhemmiltani olen tarvittaessa pyytänyt apua. Mutta he ovat kaikki niitä lähimpiä ihmisiä. Muilta pyytäminen on vaikeaa.

Olen saanut kuulla “senkus pyydät” lauseita joskus jopa puolitutuilta, mutta minä en vain ole pyytäjä. Jos sinä olet valmis joskus ottamaan meidän lapset hoitoon jne. niin sano, koska minä en lapsiani sinulle muuten lykkää. Itse olen lapset halunnut, itse siis hoidan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi iloinen jos joku muu haluaa lapsemme Hoploppiin tai elokuviin viedä. Siitä vaan! Minä saan täten pari tuntia lapsivapaata. Kelpaa kyllä.

Sen sijaan avuntarjoajia tuntuu nykymaailmassa olevan käsittämättömän vähän. Noin niinkun muutenkin kuin vain meitä ja lsstenhoitoa koskien. Ihanat isovanhemmat, isoisovanhemmat, siskoni, sekä minua vuosia nuorempi serkkuni, ovat niitä, jotka kyllä ovat aina auttamassa. Vaikken edes pyytäisi. ❤

Aion jatkaa avun pyytämisen opettelua.

20190206_142850.jpg

8 thoughts on “Antamisesta ja vastaanottamisesta.

  1. En minäkään osaa pyytää apua. Pitää olla jo aika epätoivoinen tilanne, että pyytäisin. Olen aina ollut tälläinen…enkä osaa ottaa apua pyyteettömästi vastaan, tunnen heti, että minun pitää korvata se jotenkin.

    Kerran sain edelliseltä naapurilta lastenvaatteita, heidän lasten vanhoja. Olivat tyytyväisiä, että pääsivät eroon niistä. Minun piti heti leipoa heille leipää ja kakku…

    Kun minä olen antanut vaatteita ja tavaroita eteenpäin, en koskaan ole saanut mitään. Olenkohan minä ainoa, jolle tulee huono omatunto vain ottaa? Pitäisi vissiin opetella minunkin sitä vastaanottamista ilman korvauksta. Vaikeaa.

    Liked by 1 person

    1. Läheisten kanssa mulla ei ole oloa, että pitäisi antaa jotakin takaisin. Mutta jos joltain muulta joudun lainaamaan jotakin tai pyytämään, tai saan jotakin, niin herkästi ajattelen myös, että pitää itsekin antaa jotakin takaisin! Ollaan me hassuja!

      Liked by 1 person

  2. Mä olen sellainen, että pyydän neuvoja, mutta haluan toteuttaa itse. Apuakin tarjoan ja annan, koska mielestäni me ollaan tässä maailmassa ensisijaisesti toisiamme varten. Sitten on kuitenkin niitä tilanteita, joissa olisi itse tarvinnut apua ja todella nihkeästi sitä saanut. Eipä siinä sitten muuta kuin, että kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

    Liked by 1 person

    1. Mä välillä niiiin toivoisin että elämässä astuttaisiin muutama vuosikymmen taaksepäin. Sinne missä naapurin auttaminen oli itsestään selvyys, sukulaisista pidettiin huolta, eikä ketään hylätty jumalan selän taakse, ellei toinen sitä halunnut. Nykypäivän minä-minä asenne tökkii ja pahasti.

      Liked by 1 person

  3. Mä oon myös joutunut opettelemaan avun pyytämistä. En vieläkään ole siinä kovin hyvä, mutta se on kovin tärkeä taito – etenkin, kun aina sitä apua ei oma-aloitteisesti tarjota. Ps. upea tuo tukka ❤

    Like

    1. Kyllä se on hyvä osata sitä pyytääkkin. Ei aina edes välttämättä tiedä kuinka toista voisi auttaa, vaikka sitten valmis olisikin heti auttamaan. 🙂

      Ja kiitos! Nyt se tosiaan vähän lyheni tästä pituudesta. Saa kasvaa taas rauhassa sitten. 😊 Väri on nyt vihdoin suht luonnollinen eikä varmaan vaadi värjäystä heti 3 viikon päästä. 😄

      Liked by 1 person

  4. Kuulostaa niin tutulta. Itse tulen iloiseksi toisten auttamisesta, mutta en osaa pyytää apua itse. Aina tulee sellainen fiilis, ettei halua vaivata muita! Opettelussa siis täälläkin tämä taito 😉

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s