Kierrätyksestä.

Älä pelästy. En aio saarnata miten sinun pitäisi toimia jätteittesi kanssa, vaan kerron miten me kierrätämme.

Asumme niin sanotusti landella. Kaksi pientä kierrätyspistettä sijaitsee parin kilometrin sisällä, ja niissä saa kierrätettyä paperin, pahvin, lasin ja metallin. Sen sijaan muovinkeräyspisteitä ei näistä löydy. Muovit saamme kiikuttaa 6-10 km päähän ja se yksi piste siellä 6 km päässä, on suunnassa johon tulee lähdettyä pääasiassa vain mökille mentäessä. Toiset 3 pistettä ovat 10 km päässä, mutta kauppojen lähellä, joten käytämme pääasiassa niitä. Ainoa ikävä puoli on siinä, että etenkin yksi niistä on usein täynnä, koska sinne vie kierrätettävänsä muutama muukin. Mikä on toki hyvä asia.

Muovin määrään on nyt herätty, yhä useampi tahtoo kierrättää nekin ja mielestäni sen keräyspisteitäkin voisi lisätä. Kaikki eivät välttämättä jaksa kiikuttaa niitä 10 km päähän ja täten ne jää kierrättämättä.

Meillä on kotona oma kierrätyskeräämö, sitä myös apukeittiöksi kutsutaan. Yhteen isoon koriin kerätään pahvit, muovit, lasit ja metallit, pieneen koriin taasen lehdet.

img_20190106_123814_284

Muovin määrä on aivan älytön! Siihen heräsi vasta kunnolla kun sitä alkoi kerätä itse kierrätettäväksi! Lähes kaikki pakataan muoviin! Nyt kun keräämme ne erikseen, on se näkynyt piharoskiksessamme. Siinä on nimittäin nykyisin hyvin tilaa.

Kun ennen kahden viikon välein olevassa tyhjennyksessä sulloimme viimiset pussit väkisin, niin enää ei moista tarvitse tehdä. Tässä on muuten hyvä keino huomata ketkä naapurustossa mahdollisesti kierrättävät ja ketkä eivät. Ne joiden laatikko ei toisella viikolla enää mene kiinni, pistää miettimään miksi ei. 😁

Me huuhtelemme maitopurkit, kermapurkit, jugurttipurkit, lihapaketit, säilykepurkit, lasipurkit jne. Keittiöntaso näyttää välillä kierrätyspisteeltä itsekin, kun tasolla on kuivumassa kasa kierrätettävää, mutta se on pieni hinta siitä, ettei kaikki päädy roskikseen.

Mitä vaatteisiin tulee, niin kiikutan nykyään ne pääosin Uffin laatikkoon. Kirppistä jaksoin muutaman vuoden, mutta koska vauvanvaatteiden jälkeen myynti on ollut heikkoa, eikä todellakaan siinä nähty vaiva ja siitä saatu raha kohtaa, niin olen jättänyt sen. Ja nettikirppikset taasen on ihan plääh: “kuvaa, kerro lisää, tulen sillon, eikun tällön, voitko tuoda, sori oon myöhässä”. En jaksa sitäkään. Parhaimmat laitan isommalta lapselta säästöön pienemmälle, pienen vaatteista parhaat talteen ja koitan joskus niitä myydä. Mutta se perusvaatetus, josta ihmiset tuntuvat olevan valmiita maksamaan vain muutamat hassut kymmensenttiset, päätyy pusseissa Uffille.

 

Kierrätätkö sinä? Käytätkö kirppiksiä? 😊

 

6 thoughts on “Kierrätyksestä.

  1. Meillä kierrätetään pahvit, paperit ja lasi. Muovi aloitetaan pian, kunhan saan raivattua remppatavaroita vähemmäksi keittiöstä 🙂 ostettiin alle vuosi sitten omakotitalo ja tarkoitus on tehdä myös komposti pihalle. Meidän pieni roskapönttö käydään joka viikko tyhjentämässä, halua oisi harventaa kahteen viikkoon. Olen meidän perheessä ainut joka on kiinnostunut edes pienimuotoisesti kierrätyksestä 🙂 lahjoin kesällä lapset jäätelöllä viemään pahvit kaupan pihassa olevaan kierrätyspisteeseen 😀

    Liked by 1 person

    1. Kierrätys tosiaan vaatii myös tilaa! Etenkin omakotitalossa, kun se kierrätyspiste ei sijaitse pihalla, kuten monessa kerrostalossa. Me viedään yleensä kerran viikossa kierrätyspisteelle kaikki, mutta oishan se ihan eri viedä pihalle vaikka päivittäin. Ei tarvitsisi kerätä kasaa. 😄

      Meillä onneksi koko sakki on kiinnostunut tästä. Lapset osaa itse viedä meidän kierrätysnurkkaan sinne kuuluvat ja joskus laittavatkin sitten myös kierrätyspisteellä itse pahveja keräysastioihin. 😊

      Like

  2. Meillä kierrätetään lasi, metalli, paperi, pahvi ja Biojäte. Eka asia mitä ostin omakotitaloon muutettuamme oli juurikin biojätekomposti 🙂
    Kirpparilta olen ostanut ja ostan varmasti 95 prosenttia omista ja aikoinaan lastenkin vaatteista ja Uffaffaalle kierrätän pieniksi käyneet tai muuten pitämättömät vaatteet.

    Kerros-/rivitalossa asuessa oli kyllä helpompaa, kun pihan keräyspisteisiin sai päivittäin vietyä kierrätettävät jutut eikä asiakseen tarvinnut viedä kilometrien päähän…

    Liked by 1 person

  3. Onneksi meillä on taloyhtiön pihassa kaikki kierrätyspöntöt saman katoksen alla. Nostan hattua kun joudutte roudaamaan roskat noin pitkälle! Voin hyvin kuvitella, että jäisi laiskoina päivinä itseltä tekemättä, jos joutuisi pitkän matkan menemään. Koska tosiaan kierrätys vie yllättävän paljon tilaa ja pienessä asunnossa sitä on aika rajallisesti.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s