“En tykkää.”

Lapsemme ovat olleet aina pääasiassa hyviä syömään. Mussuttaneet homejuustoa, fetajuustoa, maistaneet veripalttua ja kokeilleet sitä sun tätä. Kuitenkin, myös heille on tullut toisinaan näitä vaiheita, kun mikään ei kelpaa.

Muistan, kuinka pienempänä esikoinen kieltäytyi yhtäkkiä syömästä kanaa. Ihan sama missä muodossa sitä tarjosi; file, suikale, soppa, kastike. Syömättä jäi. Vaikka siihen asti oli syönyt broilerit mukisematta.

Kuopus veti vaiheensa vähän laajemmaksi ja oli helpompi sanoa mikä hänelle kelpasi. Peruna missä tahansa muodossa, kunhan sai voita kaveriksi, ja eri lihat vaihdellen. Mutta esimerkiksi entinen lemppari spaghetti jauhelihakastikkeella, ei kelvannut. Spaghetti oli yllättäen muuttunut pahaksi.

Meillä ei ole ruokatarjoilua lasten vaiheiden mukaan ollut tapana vaihdella. Ollaan voitu lapselle kelpaavia tarjota toki useammin, mutta tehty myös niitä lapselle kelpaamattomiakin. Jos ei ole kelvannut, niin sitten on ollut syömättä ja syönyt reilumman iltapalan. Mihinkään pelleilyyn ei olla lähdetty. Ja aina ne vaiheet ovat ohi menneet ja lapsi alkanut syödä taas kaikkea.

Jokainen vanhempi osaa varmaankin samaistua tilanteeseen, jossa lapsi kieltäytyy vaikka ja mistä ruoasta. Sitä tekisi mieli repiä hiuksiaan, vaikka samalla tietää, ettei lapsi nälkään näänny jos se yksi ateria päivässä jääkin syömättä.

IMG_20190217_163837.jpg

Tällä hetkellä meillä koululainen syö todella hyvin. Selkeästi on kasvuvaihe menossa. Kuopuksellakin on nyt alkanut “en tykkää” -vaihe helpottamaan ja ruokaa menee taas hyvään malliin. Mikä on ihan kiva, koska jossain kohtaa jo mietin onko liiallisesta perunan ja pinaattilettujen syönnistä haittaa. 😄

 

Ja siis se on jo ihan perus, että minun lounaistani kuulen “hyi, en syö” kommentteja. En ymmärrä:

IMG_20190123_135743_018.jpg

Aivan loistava lounas! 😄

2 thoughts on ““En tykkää.”

  1. Nälkä tuli annosta katsellessa…

    Kaikkiruokaisia ovat olleet myös omat tuotokseni, siis tuonne teini-ikäisiksi. Sitten alkoi nirsoilu, mutta kun ovat tienneet että eri ruokaa ei aleta tarjoilla (tai kaapista itse rohmuta), niin sitä ovat syöneet mitä tarjolle on laitettu.
    Nyt parikymppisinä saattavat katsoa nenänvartta pitkin ja todeta että “en maista”, kun jotain uutta ja outoa eteen tarjoaa, mutta useimmiten kuitenkin vieläkin maistavat.
    “Kiitos. Ei tarvi tehdä toiste”, on kuitenkin pahin mitä olen saanut kuulla testitarjoiluideni jälkeen 😀

    Liked by 1 person

    1. Haha! 😄 Mä olen todennut, ettei kaikesta tarvitse tykätä, muttei se kuitenkaan tarkoita sitä, että ruoka olisi pahaa. Se ei vaan ole itselle mieluista. 😊

      Mä olen aikalailla kaikkiruokainen ja maistelen rohkeasti. Liian tuliset ruoat ei ole mun juttuni (vatsa ei kestäisi), mutta silti kaikenlaista voi maistaa. 😁

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s