Minulla on tarve kirjoittaa.

Näppäimistön naputuksessa on jotakin rauhoittavaa. Kun saa upota ajatuksiinsa ja luoda hahmoja, jopa maailmoja. Ongelmallisimmaksi tuntuu muodostuvan jo lähes valmiin tarinan loppuun saattaminen, kun ajatukset ovat jo seuraavissa. Välillä meinaa usko itseensä loppua ja samalla takaraivossa takoo “tätä minä haluan”.

Läppäriä pitäisi raahata mukana kaikkialle, koska ideoita voi tulla päähän missä ja milloin vain. Onneksi puhelin kulkee yleensä mukana ja sen muistioon voi kirjata hätäisiä muistiinpanoja. Nimeän niitä milloin mitenkin ja lähetän edelleen sähköpostiini.

Uusi tarina ottaa tuulta alleen ja pian on monta sivua jo kirjoitettuna. Sitten tulee toinen idea ja se kasvaa samoihin mittasuhteisiin. Tästä voisi saada jotakin aikaiseksi, ajattelen, vaikka täysi tarinan kaari ei vielä olekkaan hahmoittunut. Ideoita olisi enemmänkin. Läppärillä on parhaimmillaan neljä kirjoitusta auki. Mistä aika ja vaiva niiden kertomiseen. Pystynkö siihen? Ja toisaalta, pystynkö enää tukahduttamaankaan niitä.

Kevään työkuviot mietityttävät ja stressi kasvaa. Voi kunpa voisi keskittyä siihen mistä nauttii, siihen minkä osaa. Mutta jotkut hokevat sen olevan vain harrastus tai mukava terapiakeino. Paskat, minä raivoan kotona miehelle muiden tyhmyyttä ja olen kaulaani myöten täynnä sitä, että ihmiset eivät saa olla mitä haluavat. Ihmiset eivät saa arvostusta, jos pistävät jonkin asian rahan edelle. Paskat minä rahasta. Tarvitsen sitä ainoastaan pitääkseni katon pään päällä ja saadakseni ravintoa, sekä toki lasten tarpeisiin. En kuitenkaan haaveile miljoonakartanosta tai maailman ympäri matkaamisesta. Minä haluan kodin jossa on hyvä olla, ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla, sekä tekemistä, josta pidän. Miksi se on liikaa vaadittu?

Jos voisin, kirjoittelisin päivät pitkät, treenaisin kotosalla ja osallistuisin toisinaan ehkä puistojoogaan. Katsoisin juonirikkaita elokuvia, sekä sarjoja, lukisin kirjoja ja kutsuisin ihmisiä kotiini saunomaan, ja vain olemaan. Tarjoaisin tarinoitani pakopaikkaa kaipaaville, vertaistueksi tai nauruterapiaksi. Antaisin luomani hahmot heille lahjaksi, saadakseni vastalahjaksi heidän kiinnostuksensa mielikuvitukseeni.

Jonkun mielestä tämä kuulostaa liiba laabalta, mutta ne jotka ymmärtävät, todella ymmärtävät. Ymmärtävät tarpeen kirjoittaa. Ymmärtävät tarpeen saada olla sitä, mitä pohjimmiltaan on. Haaveilija, tarinoija, minä.

Olin vuosia kirjoittamatta. Ehkä koska elämässä oli niin paljon muuta. Tai ehkä, koska en ollut valmis. Nyt koen olevani valmis. Enkä aio lopettaa kirjoittamista. Ajatukseni ovat ehkä levällään useampaankin suuntaan, mutta minulla on tarve. Tarve kirjoittaa.

 

IMG_20190315_230719_209

2 thoughts on “Minulla on tarve kirjoittaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s