Pöpeliköstä sai alkunsa tämä haaste, ja jo hänen kirjoituksensa sai minut pohtimaan, notta pitäiskös. Kun Suttastiina teki omansa ja kysäisi minulta, tarttuisinko minäkin tähän haasteeseen, niin kyllähän minä tartuin! Tässä siis tulee.
Takana mahtava reissu, josta muistutuksena kultainen rusketus.
Takataskussa kasa muistoja, joille vielä vuosienkin päästä voi yhdessä naureskella.
Yhdet kadonneet tossut, jotka matkan jälkeen kotoa löytyivät.
Hotellihuoneeseen jääneet avaimet, joiden takia aikuisetkin kehittelivät hasardeja suunnitelmia.
Hotellin baaritiskillä notkuilu nuorison kesken.
Naurua rannan aallokossa.
Pää edellä hyppäämisen harjoittelua altaalla.
Vesipuisto ja siellä yllytyksestä taas jokaiseen mäkeen meno, vaikka osa niistä jo vuosia sitten kamaliksi todettiin.
Kuumia päiviä, komeita ukkosia ja elämäni ensimmäinen maanjäristys, joka ei tärisyttänyt, vaan kuin aaltona keikautti.
Oli tuttuja paikallisia, tuttuja ravintoloita, ja jo lähtiessä ikävä.
Mielessä, että ehkä joskus vielä palaan kolmannen kerran.
Käyn pitkäkseni, lasket pääsi syliini.
Bussi keikuttaa uneen väsyneet matkaajat.
Olipahan taas reissu.
Kuvassa alimmaisena minä toimitan tyynyn virkaa, serkkuni taas toimii peittona. 😄❤
Kuva on yksi lemppareistani ja otettu kesällä 2006 tai 2007, kun palasimme Korfulta. Emme äitini kanssa muista kumpana vuotena olimme tällä reissulla. 😄
Näissä neliöissä 
Eipä nykyään bussissa tuollai nukuta, kun pitää olla turvavyöt 🙂
Herttainen kuva ❤ Oletko palannut Korfulle vielä uudestaan?
LikeLike
Kiitos. ❤
En itseasiassa ole palannut. Oltiin viimeksi toisella saarella! Ja paikallisista yksi on tätä nykyä poliisi, eikä hänen perheensäkään enää taida vakkaripaikkaammekaan pyörittää. Silloin me nuoret oltiin noin 17v. ja nyt 30! 😄
LikeLiked by 1 person