Mitä sinulle kuuluu?

Koska viimeksi joku kysyi sinulta, mitä sinulle kuuluu?

Terapeuttini kysyi sitä minulta aina hänen luonaan käydessäni, mutta terapiani loppui jo kuukausia sitten, joten pääasiassa ihan yksinään tässä on kuulumistensa kanssa saanut olla. Ja on pakko sanoa, että kaipaan sitä, että minulla oli joku joka aidosti kuunteli joka viikko minun kuulumiseni. Minulla oli joku, jolle sain purkaa aivan kaiken. Vaikka hänelle siitä maksettiinkin.

Me seuraamme toisiamme sosiaalisessa mediassa ja ajattelemme ainakin osittain tietävämme mitä ystävillemme ja tutuillemme kuuluu. Kuitenkin totuus on, ettei meillä ole hajuakaan toisten kuulumisista. Tiedämme vain ne kivat asiat ja ne, mitä toiset julkisesti koko kansalle haluavat jakaa. Se on kuitenkin ihan eri asia, kuin keskustella kahdenkesken intiimisti.

Nykyään ei saa enää edes pahemmin tekstareilla viestiä, että mitä kuuluu? Muistan, kuinka onnelliseksi joskus tulin, kun joillakin menneisyyteni ihmisillä oli tapana kysyä minulta aina välillä, mitä minulle kuuluu. He olivat ajatelleet minua. Vaikkemme olleet välttämättä edes nähneet muutamaan vuoteen, minut muistettiin. Mutta puhelimet ovat vaihtuneet, numerot kadonneet ja elämä vienyt mukanaan niin, ettei enää tule pahemmin kyseltyä.

Me kaipaamme olemassaoloa. Kaipaamme sitä, että joku osoittaa meille, että me olemme toisen ajatuksissa. Eikä siihen tarvita, kuin ne kaksi pientä sanaa: “Mitä kuuluu?”

Siksipä minä kysyn nyt sinulta, mitä sinulle kuuluu? Voit vastata minulle kommenteissa, instagramissa, facebookissa, julkisesti tai yksityisviestillä. Minua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä sinun elämässäsi on juuri nyt meneillään? On se sitten pelkkää mahtavuutta, tai kaikki on aivan arsesta tällä hetkellä. Yhtä tärkeää on päästä kertomaan kummastakin, edes jollekin, joten anna palaa!

4 thoughts on “Mitä sinulle kuuluu?

  1. Minä olen elänyt elämäni ehkä vaikeimman vuoden ja en edes uskalla oikeastaan alkaa miettimään mitä minulle kuuluu.
    Elämä kulkee eteenpäin – välillä letkeämmin ja hetkittäin niin pahasti takuten että en ole varma jaksanko ilman hajoamista. Onneksi juuri niiden vaikeimpien hetkien jälkeen on aina eteen tullut jotain, mistä iloa on saanut kokea ja jaksanut taas vähän matkaa.
    Ja minä pysyn pinnalla. Pysyn. Ihan varmasti.

    Liked by 1 person

    1. Kyllä sä pysyt! Sulla on ympärillä niitä, jotka tarvittaessa auttaa. Ja kun on vaikeaa, niin sitä ei edes pysähdy miettimään itseään. Sen aika on sitten kun tilanne rauhoittuu.

      Muistan meidän vuoden 2013. Mun rajun laihtumisen, ahdistuneisuushäiriö-, sekä IBS-diagnoosit, äidin aivoverenvuodon ja mun saamani keskenmenon. Kyllä siinä tuli välillä sellainen olo, että millä helkkarilla sitä eteenpäin polskuttaa. Mutta jostain sitä voimaa kummasti löytyy kun sitä tarvii. Eikä niinä hetkinä auta kuin uskoa, että jossain kohtaa taas helpottaa.

      Voimia sulle! ❤

      Liked by 1 person

  2. Minulle kuuluu melkein aina hyvää, vaikka minulla on muutama asia niin huonosti, että en voi niistä edes puhua. Ne asiat sattuu sydämeen. Silti minulle kuuluu hyvää. En voi vajota murehtimaan, koska asiat eivät sillä muutu. Annan niiden asioiden olla. Otan esille vain jouluna, äitienpäivänä ja muutamana muuna päivänä. Silloin annan itselleni luvan itkeä ja niin minä itken. Itken silmät päästäni, ulvon ja huudan. Sen jälkeen kokoan itseni, elääkseni elämääni eteenpäin ja vastatakseni kysymykseen mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu hyvää.

    https://kulkurinelamaa.blogspot.com/

    Liked by 1 person

    1. Mulla saattaa ärsytys olla taustalla ja silti porskutan menemään muiden mielestä positiivarina. Mutta jossain kohtaa tulee päivä kaks joina sit märehdin pohjamudissa jaksaakseni taas myöhemmin jatkaa sillä “kyllä tästä taas selvitään” mentaliteetilla!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s