Jäähyväisiä.

Seisoin maanantaina ystäväni haudalla, enkä tiennyt miten olla. Ei meidän seuraavan tapaamisen pitänyt niin tapahtua. Meidän piti nähdä, kun tulisin tekemään tupatarkastuksen heidän uuteen kotiinsa. Meidän piti tulevaisuudessa kahvitella torilla ja olla hienoja kaupunkilaisrouvia. Sen sijasta olinkin tuomassa kukkia hänen haudalleen. Se oli jotenkin ihan absurdia. Ja samalla se teki asian konkreettisemmaksi. Hän on oikeasti poissa. Emme voi enää keskustella. Voin vain viedä kukkia haudalle.

Keskiviikkona kävimme yhden kummini, meidän mummoksi nimeämämme rakkaamme luona vanhainkodilla. Edellisestä käynnistäni oli aivan liikaa aikaa, mutta päätimme nyt osallistua läheistenpäivään, jonka vanhainkoti järjesti. Mummo oli ollut jo pitkään huonossa kunnossa, ja päivät olivat menneet pääasiassa sängyssä makoillen.

Kerroin hänen olevan meille rakas, ja että meidän tytöt puhuvat hänestä, vaikka emme olleetkaan pitkään aikaan käyneet. Silitin häntä ja sydämeni tuntui raskaalta. Rakas ihminen, joka ei ollut sairastumisen takia pystynyt enää kunnolla keskustelemaan, eikä liikkumaan makasi sängyllään ja yritti parhaansa mukaan puhua kanssani.

Kun me olimme lähteneet, oli mummo pyytänyt äitiäni auttamaan häntä grillimakkaran syömisessä, ja siinä he olivat äidin kanssa istuksineet ja äiti oli auttanut.

Seuraavana aamuna äitini sai puhelun, että mummomme on kuollut.

Tunteeni heittelevät laidasta laitaan. Tiedän, että oli parempi näin. Mummo oli toivonut pääsevänsä vanhempiensa luo. Hän oli väsynyt. Hänen kuntonsa oli mennyt koko ajan huonompaan. Ja samalla sisälläni on ikävä sitä mummoa kohtaan, joka lapsena litisti rintaansa vasten. Joka rapsutti päätäni nukkumaan mennessä. Ja jonka hiuksiin sain laittaa papiljotteja. Muistan hänen radionsa. Nukkumaan ei menty ilman, että radio soi taustalla.

Yritän ajatella, että hän on nyt paremmassa paikassa. Hänen uskonsa oli vahva, ja hän on nyt päässyt äitinsä ja isänsä luo, kuten hän toivoi.

Oliko hän odottanut käyntiämme ja nyt nähtyään meidät antanut itselleen luvan mennä? En tiedä. Kiitän kuitenkin suurempia voimia siitä, että me saimme nähdä hänet vielä viimeisen kerran. ❤

 

Tämä vuosi on ollut rankka. Turhankin. Alkuvuoden ajatus siitä, että tästä voisi tulla mitä mahtavin vuosi, on muuttunut toiveeseen siitä, että loppuvuosi toisi eteen hyviä asioita. Nyt ei auta, kun taas vaan puskea eteenpäin, ja vetää syvään henkeä, kun paino rinnassa tuntuu musertavalta. Tällaista elämä välillä on.

IMG_20190612_165803_400

13 thoughts on “Jäähyväisiä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s