Ihotautilääkärillä.

“Siis sulla on todella hyvä iho. Näkee, että sä hoidat sitä hyvin. Voit kertoa kiitokset äidilleskin, kun se on lapsena suojannu teitä auringolta. Sulla ei ole mitään vaurioita, kaikki luomet on normaaleja, eivätkä vaadi kummempaa seurantaa. Sulla on niin vähänkin luomia, että sä varmasti myös ite huomaat jos jokin muuttuu tai tulee uusi luomi.”

Näin sanoi minulle ihotautilääkäri, jolle vihdoin ja viimein sain varatuksi Mehiläiseen ajan.

Olin pitkään puhunut siitä, kuinka haluaisin käydä ihotautilääkärillä. Olin toki joitakin luomia näyttänyt terveyskeskuksessa ja minulta on poistettu kolme luomea viimeisen 10 vuoden aikana. Ainoatakaan niistä ei olisi tarvinnut välttämättä poistaa, mutta yksi häiritsi minua 10 vuotta sitten ja pari oli nyt hankalassa paikassa esim. vaatteiden takia, joten ne poistettiin. Ekasta jäi aikamoinen arpi (ja sen poisto-operaatio oli aikoinaan ihan kamala), mutta pari viimeistä poistettiin syksyllä ja ne saatiin ihan vaan kaapaisemalla pois, joten toimenpide oli helppo! Kuitenkin halusin, että kaikki luomeni tarkastettaisiin, kunnolla.

Nyt vastassani siis oli oikea asiaan perehtynyt ammattilainen, aivan ihana naislääkäri, jonka kanssa oli helppo keskustella. Hän kävi ihoni läpi päästä varpaisiin ja osan luomista tsekkasi vielä erikseen dermatoskoopilla. Olin pelännyt sitä, jos jostain jokin muutos löytyisi, mutta onnekseni kaikki näytti täysin normaalilta. Sain huokaista helpotuksesta!

Keskustelimme lisäksi vaaleasta ihostani ja pisamistani (minulla on punapigmenttiä), minkä takia ihon suojaaminen on myös kohdallani tärkeää. En ole koskaan ollut erityisen herkkä palamaan, ja rusketun todella kauniisti, mutta silti ihon suojaamista ei sovi unohtaa. Suvussamme on muutama, jotka eivät kovinkaan helposti rusketu, vaan vaihtoehdot ovat lähinnä vaalea iho tai palaminen. Mistä toki sitten iho hiljalleen muuttuu päivettyneeksi, muttei se ole niinkään hyvä juttu iholle. Vaikken itse yhtä vaaleaa ja punapigmenttistä ihoa omistakkaan, olen kova kuluttamaan aurinkorasvaa ja olen sen käytön opettanut myös lapsillemme. Auringolta suojaaminen auttaa ihoa myös pysymään nuoreekkaana. Aurinko nimittäin vanhentaa ihoa.

Mehiläisen käynti tuli maksamaan kelakorvauksen jälkeen muistaakseni 86€. Mikä ei oikeasti ole mielestäni ollenkaan paha hinta mielenrauhasta ja ihon kunnon kartoituksesta! Kuten itse sanoin, otin oikein mielelläni “turhan käynnin”. Ja kuten lääkäri vielä siihen lisäsi, on myös parempi huomata mahdolliset ihomuutokset ajoissa.

Jos siis asustat Turun seudulla, niin suosittelen Mehiläisen Elina Heikkilää. Ammattitaitoinen ja ystävällinen lääkäri!

IMG_20190724_173412_897

Eikä tämä ole yhteistyöpostaus, vaan tyytyväisen asiakkaan mielipide!

7 thoughts on “Ihotautilääkärillä.

  1. Miun pitäis kans käydä näyttämässä muutamaa luomea ja samalla vaikka ihan poistattamassakin ne. Yksi luomi on muutamia vuosia sitten poistettu, kun se osui niin inhottavasti rintaliivien olkaimen kohdalle, että pelkäsin sen vielä joku päivä repeävän ja että saisin kaikki maailman syövät sen vuoksi. Oon kans erittäin vaaleahipiäinen ja palan helposti, joten aurinkorasvaa kuluu kesällä runsaasti, vaikken aurinkoa palvokaan. 😀

    Liked by 1 person

    1. Mulla oli yks just tossa rinnan alla ja vaikka se ei vielä hankautunut rikki liivien takia, ni se nappastiin pois, jottei niin pääsis myöhemmin käymäänkään. 😊

      Mä oon kans just se joka näkee kaikki kauhuskenariot. Mulla on kasvoissa yksi luomi joka on välillä tuntunu ärtyneeltä (se on pieni ja nyt kunnolla tarkastettu) ja siitä mulla oli kauhukuvia. Mut nyt voin taas ottaa rauhassa (tosin rasvaan sitä jatkossakin tehokkaasti 😅).

      Liked by 1 person

  2. Pisamista, vihertävistä silmistä ja punapigmenttisyydestä huolimatta olen maailman huonoin aurinkorasvaaja. Nykyään olekin se joka valitsee tiestä varjoisan puolen ja muutoinkin kulkee varjoissa 😀

    Like

    1. Mulla on kunnolla vihreät silmät. Mun serkku joskus kirosi sitä, että miksi hänen silmänsä ei ole samanlaiset, vaikka vihreät ovatkin. 😁 Mutta hyvä, että valitset sitten edes sen varjoisan puolen. 😄

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s