Tokaluokkalainen.

Aina välillä (edelleen) hämmästyn itsekin sitä, kuinka iso esikoisemme jo on. Ja, että minä olen ollut äiti jo kahdeksan vuotta. KAHDEKSAN. Vastahan minä odotin häntä Turun asunnossamme, ja vaapotin pitkin kauppatoria. Vastahan me toimme hänet ensimmäistä kertaa kotiin ja esittelimme suvulle isoäitini syntymäpäivillä. Vastahan vietimme pienen saparopään ensimmäistä syntymäpäivää talossa, josta oli vasta tullut meidän koti. Ja kuitenkin nyt vietimme jo hänen 8-vuotissyntymäpäiviään täällä samassa talossa, ja hän on jo tokaluokkalainen!

IMG_20190809_184522_287.jpg

Kun lapset pääsevät koulu-ikään, niin jestas kuinka vanhemmuus muuttuu! Ja niin muuttuu lapsikin viimeistään sen ensimmäisen kouluvuotensa aikana! Lapsi menee itse kouluun, ja tulee itse koulusta. Riittää kun seuraat sovelluksen avulla, että lapsi menee kavereineen suorinta tietä koululle ja jos ei, niin soitat perään. 😄 Lapsi osaa tehdä itse aamupalansa, välipalansa ja iltapalansa. Ja jossain kohtaa lapsi jo toivoo, ettet sinä ole koko ajan kotona, jotta hän saa olla välillä yksinkin. Vaikka aikaisemmin lapsi oli kauhuissaan ajatuksesta, ettei äiti aina olisikaan kotona koulun loppuessa.

Koululainen tekee itse läksynsä ja riittää kun tarkistat ne sen jälkeen. Toki uudet asiat vaativat hiukan enemmän vanhemmiltakin ja joitakin asioita etenkin alkuun täytyy opetella kotonakin, koska ei niillä opettajilla oikeasti ole riittävästi aikaa työlleen, eli sille opettamiselle luokissa. Kuitenkin on hauskaa huomata, miten lapsi oppii uutta ja kehittyy koko ajan itsenäisemmäksi.

Kun viime vuonna jännitimme koulun alkua, meni tänä vuonna kouluun vanha konkari, jonka ei enää pahemmin tarvinnut jännittää. Eikä tarvinnut meidän vanhempienkaan. Koulu on jo tuttu juttu! 😊

20190729_173542

2 thoughts on “Tokaluokkalainen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s