Mitä näkevät minussa?

Ollessani 15-vuotias, ystäväni antoi puhelinnumeroni ystävälleen. Siitä alkoi vuosien epäsuhde, jokin mille ei ollut sanaa. Emme olleet virallisesti pari ja silti tiettyjen seurassa otsaani oli lyöty toisen nimi. Epäsuhde kesti vuosia ja koko ajan pohdin mitä toinen näki minussa. Miksi tuo nuorimies, joka olisi saanut kenet tahansa, halusi palata kerta toisensa jälkeen minun luokseni? Mitä sellaista hän näki, mitä minä en?

Toinen nuorimies ilmestyi elämääni ja hänenkin kanssaan koin jonkinlaista epävarmuutta. Tuo komea, pitkänhuiskea mies valitsi minut. Miksi?
Koin olevani nuhruinen ja jotenkin riittämätön hänen rinnallaan. Silti toinen matkusti takiani kilometritolkulla vain nähdäkseen minut.

Myöhemmin tutustuin kolmanteen nuoreen mieheen, jonka kanssa kävi samoin siinä mielessä, että ajattelin taas, miksi tuo huomasi minut. Myöhemmin toki sain tietää kyseisen ihmisen olevan täysi kusipää, joka kuvitteli saavansa kenet tahansa, vaikka ei olisi ansainnut ketään, mutta sillä hetkellä kun aloimme keskustella, koin olevani uskomattoman onnekas hänen huomiostaan.

Myöhemmin tavatessani miehen, josta tuli aviomiehenikin, ajattelin ettei minulla koskaan olisi mitään mahdollisuuksia hänenkaltaiseensa. Ja kun lopulta sainkin hänet, koin olevani maailman onnekkain nainen, koska olin saanut jonkun hänenlaisensa. Kuinka siinä olin onnistunut, ei hajuakaan, mutta jotakin hän minussa näki, jotakin sellaista, minkä takia hän halusi kanssani naimisiin. Jotakin, minkä takia hän halusi minusta lastensa äidin.

 

Huomaatteko kaavan?
Joka kerta minä olen se onnekas.
Joka kerta ihmettelen, kuinka minä olen saanut toisen huomion.
Joka kerta koen olevani se suhteen vähäpätöisempi osapuoli.

Vihdoin olen tajunnut, ettei kyseessä suinkaan ole koskaan ollut ihme.
Minä olen hyvä näin. Minussa on puolia, jotka vetävät ihmisiä puoleensa.
Olen viehättävä. Olen sosiaalisilta taidoiltani taitava. Minulla on aivot, joita osaan käyttää. En ole suhteen heikompi, surkeampi osapuoli. Ei suhteissa sellaista kuulu ollakkaan.

En vuosikausiin ymmärtänyt omaa arvoani. Näin vuosien ajan itseni väärin.
Kun toiset ehkä näkivät minussa kauniin nuoren naisen, minä näin epäkohdat.
Kun toiset ajattelivat minun olevan fiksu tyttö, en itse nähnyt sitä, vaan koin monesti alemmuutta. Koulussa en kuulunut suosittuihin, olin helposti se jota hiukan sorsittiin. Olin se jolle osoitettiin epäkohtia. Liian kiltti, eikä riittävästi mitään.
Ja siihen uskoon minä kai jäin. Vaikka peruskoulun jälkeen pojat alkoivat huomata minut, en itse kyennyt täysin ymmärtämään miksi. Tajusin, että ehkä en sittenkään ollut ruma ankanpoikanen, mutten ymmärtänyt olevani mahdollisesti joutsen.

En edelleenkään koe ihmismassoissa aina oloani hyväksi. Jotenkin palaan sinne 15-vuotiaan tasolle ja huomaan alentavani itseni. Kotona saatan katsoa itseäni peilistä ja olla oikeinkin tyytyväinen näkemääni, mutta toisten edessä huomaan kutistuvani. Vertaavani itseäni turhaan toisiin ja kokevani itseni helposti huonommaksi.

Onnekseni sentään jossain kohtaa aloin pohtia asioita toisesta kulmasta, ja olen tajunnut muutamia asioita. Mieheni on onnekas päästyään kanssani naimisiin. Minä olen ollut vuosia hyvä vaimo ja hyvä äiti, pyörittänyt arkeamme.
Olen ymmärtänyt eksäni tarvinneen minua. Vaikutin hänen elämäänsä enemmän, kuin aikoinaan tajusinkaan. Olin pakopaikka, syy elää. Olin vapaus. Mitä parempaa olisin voinut saröillä olevalle tarjota?
Mitä tulee toiseen eksääni, niin hän taasen saa olla onnellinen, että minä loppujen lopuksi suostuin katselemaan häntä lähes kaksi vuotta!
Ja, ehkä nuoruuden ihastukseni, josta tuli minulle lopulta tärkeä ihminen, näki minussa aikoinaan jotakin, joka oli vahvasti epävarman kuoreni alla odottamassa sitä päivää, että uskaltaisi purkautua ihmisten ilmoille.

Toisinaan toivon, että hän näkisi minut nyt.
Nyt, kun se jokin on vihdoin alkanut purkautua ulos.

IMG_20190916_102629_627.jpg

2 thoughts on “Mitä näkevät minussa?

  1. Mä näin sussa heti ystävän, jolle oli helppo puhua omista asioista. Olin aina vähän kade sun iloisuudesta ja suloisuudesta, itse kun oon kovaääninen goljatti. Ymmärrän sun aiemmat tunteet, koska oon itsekin tuntenut samoin ja kieltämättä tunnen välillä vieläkin.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s