Liikaa rasvaa!

“Muutama kilo pitäisi saada vielä pois. Sitten ne keräämäni lihakset ehkä näkyisivätkin!”

Tuttu mantra minun suustani.
Tuijotan vaakaa, tuijotan peiliä.
Liikaa tuossa ja liikaa tässä.
Ei hyvä. Oivoivoi.

Ja oivoi miten inhoankaan tuota päässäni asuvaa pientä peikkoa, joka vikoja minulle peilissä osoittelee! Vaikka juuri sen takia otankin tasaisin väliajoin kuvan kropastani. Jotta näkisin oikeasti tekemäni työn tulokset ja näkisin itseni oikein. Jotta olisi jotakin, mihin oikeasti saa verrattua. Nimittäin peili ja vaaka tuntuvat valehtelevan peikolleni.

En ole koskaan kärsinyt syömishäiriöistä tai muista vastaavista. Mutta olen viime vuosina ollut todella kriittinen omaa kroppaani kohtaan.

Toisinaan toivoisin Gok Wanin tulevan vastaan kadulla ja huutavan:
“Sinut! Tahdon mukaani sinut.”
Ja sitten hän pyörittäisi minua päivän ajan ohjelmastaan tutun kaavan mukaan. Pääsisin vertailemaan itseäni muihin samankokoisiin ja tajuaisin, että näen itseni ihan väärin! Hän kertoisi minulle mitä hän minussa näkee ja kuinka omat ajatukseni ovat ihan hölmöjä.

Toisinaan mietin pääseekö siitä peikosta koskaan. Joskus 70-vuotiaana? Vai miettiikö mahdollisia reisi-, selkä, vatsaläskejä aina vaan. Kasvavatko ne omissa silmissä aina todellista suuremmiksi? Olemmeko koskaan täysin tyytyväisiä itseihimme?

Sillä kyllä minä toisinaan hymyilen peilikuvalleni ja kuvia katsoessani kykenen näkemään, että olen vallan hyvä. Tiedän, että jossain joku mahdollisesti lukee tätä postausta ja miettii mitä helvettiä minä vikisen, sillä hän ottaisi vartaloni mielellään koska vain. Minä ymmärrän tämän. Ja silti osaisin heti osoittaa epäkohdat itsestäni. Vaikka kukaan muu ei osaisi.

Olen kuitenkin onnellinen siitä työstä, jota olen itsetuntoni ja myöskin vartaloni, sekä siihen tyytyväisyyden lisäämiseksi tehnyt viime vuosina. Vaikka matkaa on vielä siihen, että olisin täysin tyytyväinen itseeni, on tässä aika hyvin edetty parin vuoden takaisista ajatuksista!

Olen koittanut opetella sitä lempeää ajattelua itseänikin kohtaan, sitä samaa jolla ajattelen ystävistäni.

20190810_210501

Ja ystäväni J, keskustelen aiheesta mielelläni seuraavassa terapiaistunnossamme. 😀

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s