Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista.

No nyt niitä muita viime aikoina lukemiani kirjoja.

 

Lisa Jewell – Se ainoa oikea

Kuuma teiniromanssi, joka jäi kesken toisen osapuolen häivyttyä. Vince raasu ei saanut vastausta, koska sade oli tuhrinut Joyn jättämän kirjeen ja Joy raasu tyytyi kohtaloonsa.

Vuodet kuluvat, eivätkä Vince ja Joy kumpikaan löydä täydellistä onnea. He kohtaavat sattuman tai kohtalon oikuista elämänsä varrella, toisen ollessa naimisissa, toisen ollessa tulossa isäksi. Niin ihanalta kuin pikakuulumisten perusteella voisi toisen elämä kuulostaakin, on totuus kovin toisenlainen. Voisiko olla, että se ihka ensimmäinen lempi olikin se oikea?

Kivasti kirjoitettu kirja, joka on läpileikkaus kahdesta erilaisesta elämästä väärine valintoineen. Tarina siitä, kun kaksi elämää sivuaa toisiaan, mutta aina väärään aikaan. Onko oikea aika vielä odottamassa?

Minnie Darke – Tähtiin kirjoitettu

Justine on harjoittelijana huippusuositussa lehdessä, ja pian hänelle tarjoutuu paikka toimitussihteerinä. Samalla hän törmää lapsuudenystäväänsä ja entiseen ihastukseensa. Nick uskoo horoskooppeihin ja Justine tajuaa tilaisuutensa tulleen kirjoittaessaan ylös lehden astrologin ennustuksia. Mitä horoskooppien peukaloinnista seuraa?

Hykerryttävä kirja, jonka voin suositella lukemaan!

Sonia Paloahde – Aavistus

Kirjan kirjoittaneella on jännän soljuva tapa kirjoittaa. Jotakuta se saattaisi ärsyttää, mutta itse huomasin pian tottuvani siihen.

Tarina imaisi mukaansa, ja silti välillä mietin että mitä hiivattia. Kerronta on toisinaan sekavaa ja ehkä tarkoitus onkin sekoittaa lukija. Mikä on totta, kuka on totta?

Ei pöllömpi luettava, mutta ei silti mikään mestariteos.

Hanya Yanagihara – Pieni elämä

Kyllä, tartuin kirjaan uudelleen ja aion tehdä niin jatkossakin. Rakastan, rakastan, rakastan. Kirja on hyvin kirjoitettu, edelleen. Kauniita huomioita arkisista pienistä asioista. Hyvin luotuja hahmoja omine tarinoineen. Ystävyyden ja rakkauden kauneutta, sekä elämän raakuutta ja aivan kamalia menneisyyden tapahtumia, jotka murtavat lukiessa palan sydämestäsi. Kuvottavia kuvailuja riipivistä asioista, etkä silti voi lakata lukemasta.

Olin unohtanut paljon, etenkin lopusta. Välillä voin pahoin kirjan kuvailujen takia, ja kerta toisensa jälkeen itkin ja hymyilin kirjaa lukiessani. Rakastuin hahmoihin jälleen, eikä valtava sivumäärä vienyt taaskaan kuin muutaman päivän.

Jude vei sydämeni täysin, jälleen. Ja luettuani kirjan, totesin tarttuvani siihen mahdollisesti taas ensi vuonna. Koska tarina on myös sellainen, jonka haluaisin kaikkien tietävän, toivon siitä tehtävän elokuvan vielä jonain päivänä.

Jane Harper – Kuiva kausi

20 vuotta on kulunut siitä, kun Aaron Falk poistui Kiewarran kaupungista. Ja nyt hän on palannut entisen parhaan ystävänsä Luken hautajaisiin. Nelihenkisestä perheestä kolme oli löytynyt kuolleina, ja kuolinsyykin vaikutti selvältä. Perheenisä Luke, oli ampunut perheensä ja lopulta itsensä. Mutta miksi perheen pienin on yhä hengissä? Ja miksi patruunat olivat merkkiä, jota ei Luken asekaapeista löydy. Pian Falk huomaa lyöneensä hynttyyt yhteen pikku paikan ylikonstaapelin kanssa, ja yhdessä he alkavat olla yhä enemmän sitä mieltä, että kaikki ei ole sitä miltä äkkiseltään näytti. Tappoiko Luke oman perheensä, vai onko liipaisimesta vetänyt kenties yhä vapaalla jalalla? Ja liittyykkö perhettä kohdannut tragedia 20 vuoden takaisiin tapahtumiin, joiden takia Falk aikoinaan joutui lähtemään?

Todella mukaansa tempaava kirja. Kirjan luki hetkessä, eikä loppuratkaisut olleet mitenkään läpinäkyviä. Kelpo kirja!

Liane Moriarty – Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Yhdeksän ihmistä on päätynyt hyvinvointihotelliin, kuka mistäkin syystä. Hotellin johtaja, erikoinen Maša, lupaa muuttavansa 10 päivässä vieraidensa elämän. Mutta mitä se osallistujilta vaatii ja mitä kaikkea osallistujista, sekä itse hotellin pitäjästä tuona aikana paljastuu?

Moriartylla on kyky kirjoittaa taitavasti erilaisista ihmisistä ja elämistä. Ja kuten olen ennenkin sanonut hänen kirjoistaan, hän paljastaa kutkuttavasti pikku hiljaa asioita henkilöhahmoistaan. Onko upealta näyttävä pariskunta onnellinen? Mitä piiloutuu hymyjen taakse? Minkälaista taakkaa yksi perhe kantaa harteillaan, siitäkin huolimatta, että näyttävät niin energisiltä? Mitä voikaan vaimon päässä pyöriä, kun hän katsoo aviomiestään? Onko se aina pelkkää rakkautta? Ja millainen tyyppi oikein pyörittää hyvinvointihotellia?

Vähän erilainen, kuin aiemmin Moriartylta lukemani, mutta voin suositella tätäkin luettavaksi!

Patricia Cornwell – Punainen usva

Punainen usva on Kay Scarpettan tutkimuksia-sarjaan kuuluva kirja. Olen sarjaan kuuluvia kirjoja lukenut useammankin. Jokainen on ollut ihan kelpo luettava.

Tällä kertaa Kay päätyy tahtomattaan ratkomaan vanhoja murhia, joista tuomittu nainen on päätymässä teloitettavaksi. Puhuuko nuori nainen totta, sanoessaan, ettei liity murhiin mitenkään? Ja jos näin on, niin miksi ihmeessä tuo nainen löydettiin pesemästä vaatteita, jotka olivat yltä päältä uhrien veressä? Tätä ratkoessaan Kay huomaa olevansa keskellä jotakin epämääräistä, mutta kamalaa, joka tapahtuu nyt, eikä vuosia sitten. Mikä tappaa ihmisiä, joiden kanssa hän on ollut juuri tekemisissä? Kuka tai ketkä ovat kaiken takana?

IMG_20191013_091811_578 (Kuva Moriartyn kirjan kannesta)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s