30v. DILDOJAISET

En muista milloin viimeksi olen nauranut yhtä paljon, tai valvonut yhtä myöhään, kuin viikonloppuna.

Täytin kesällä kolmekymmentä, ja ensin mietin, että en minä mitään juhlia järjestäkkään. Sitten aloin kuitenkin yhden ystäväni, sekä siskoni kanssa pyöritellä mielessäni ajatusta illanistujaisista ja koska KERRAN SITÄ VAAN TÄYTETÄÄN 30, päätin järkätä syksylle jotain kivaa.

Aloitimme iltamme seksikutsuilla (jotka tilattiin Catty’s Partyn kautta). Kutsujen vetäjä Laura oli ihan mahtava tyyppi ja voisin helposti kutsua hänet toistekin! Saimme taas haistella, maistella ja kokeilla liukkareita, pidellä käsissämme erilaisia suristimia, rullailla penisrenkaita dildoihin ja päädyinpä minä siskoni kanssa sovittelemaan strap-oniakin.

Niiiiin ja kokeiltiin me osa jotain mielenkiintoisia tuntemuksia aiheuttavaa geeliäkin… Jokainen kävi ihan vessassa levittämässä sen, eikä sentään toisten nähden. 😂

IMG_20191110_034931_815

Sitten me syötiin vähän peniskakkua (jestas miten hauskaa jo pelkästään sen tekeminen oli), ja höpistiin vielä seksiasioista, kunnes oli aika ryhtyä pelaamaan vähän seurapelejä. Yksi ystävistäni toi mukanaan pelin nimeltä Poliittisesti epäkorrektia, ja se oli ihan hirveän, kamalan hyvä! JA MINÄ VOITIN.

IMG_20191110_033921_882.jpg

Illalliseksi syötiin uunitortilloja, minkä jälkeen lämmitettiin takkaa, sekä saunaa. Enkä ole ihan toviin jaksanut saunassakaan istua yhtä kauaa. Maistoin myös (muistaakseni) ensimmäistä kertaa inkivääriolutta, mikä meni ehdottomasti jatkoon! Onneksi ystäväni jätti niitä minulle jääkaappiin. 😄❤

Iltamyöhään alettiin pelata vielä Pictionarya, JA TAAS MINÄ VOITIN! Ystäväni, joka onnistui selittämään piirroksillaan Michael Jacksonin, ansaitsee kyllä vielä täälläkin erityismaininnan piirtäjän taidoistaan! Lopulta muutimme pelin Aliakseksi, ihan vaan vaihtamalla kynät sanoihin. Ja hauskaa oli sekin!

Kyllä oli posket ja vatsalihakset kovilla hyvässä seurassa. Lopulta kömmin kolmen jälkeen yöllä sänkyyn onnellisena mahtavasta illasta/yöstä.

Kiitos murut! Kanssanne on pienen ihmisen hyvä olla. Ootte parhaita! ❤

 

P.S. Ootte tekin, jotka ette tällä kertaa päässeet tulemaan. ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s