Ja niin ollaan vuodessa 2020.

Odotin vuoden vaihtumista, ja samalla pelkäsin sitä. Olin jo viikkoja ollut valmis uuteen vuoteen, mutta se mitä se toisi mukanaan pelotti. Uuden vuoden aattona välillä nauratti, välillä itketti. Vuoden 2019 karistaminen harteilta ei tapahdu päivässä.

Minulla on kaikenlaisia haaveita tähän vuoteen, mutta olen niiden kanssa ihan tyhjän päällä. Jostain pitäisi löytää voimat ja rohkeus toteuttaa itseään ja haaveitaan viime vuoden jälkeen. Viime vuoteen lähdin voittajafiiliksellä, ja otin kunnolla turpaan. Vaikka miten yritin, paiskattiin nainen kerta toisensa jälkeen tatamiin. Ihmekös tuo, jos nyt pelottaa.
Ystävän sanat siitä, miten hän on tukena, tulee mitä tulee, lohduttavat. Selvisin viime vuodesta, selviän tästäkin. En ole yksin.

Toisen ystävän kanssa toivotimme vuoden viimeisenä päivänä toisillemme parempaa tulevaa vuotta, ja nauroimme sitä, miten kumpikaan ei kuitenkaan uskalla kovin kummoisia toivoa. Pessimisti ei pety. 😅

Vuoden vaihtuminen ei tarkoita ihmeparantumista. IBS pysyy mukana ja viime vuosi vaikuttaa ahdistustasoihin varmasti vielä hyvän tovin (ovat taas todella korkealla). Eikä tämä tulevaisuuden kuvioiden hahmottelu ilman varmuutta mistään auta oloa yhtään. Kyllä selvät kuviot on tällaiselle stressaajalle aika tärkeitä. Toivotaan, että tänä vuonna saisin asioita järjestykseen, ja itselleni mielenrauhan. Olisi ihanaa voida pitkästä aikaa hyvin ja tuntea itsensä taas itsekseen kunnolla.