Tänä talvena olen…

…tähän mennessä…

  • saanut ystävältäni pistokkaita ja seurannut niiden, sekä aikaisemmin ostamieni kukkien selviämistä pimeästä talvesta. Niin ja tietysti niiden selviämistä minun käsissäni. Hah! Muutama on menetetty, sillä osa ei lähtenyt juurtumaan, eivätkä kaikki mehikasvit selvästikkään selviä käsissäni… kuten eivät kaktuksetkaan. 🙈
  • koukuttunut useampaankin sarjaan Netflixissä. Olen katsonut molemmat kaudet The Sinner-sarjasta. Sitä ennen katsoin kaikki kaudet Mindhunter-sarjasta, ja suosittelen sitä poliisisarjojen ystäville. Katsoimme joulun jälkeen myös You-sarjan toisen kauden. Vitsit se on vaan niiiiin hyvä! Suosittelen siskoni kanssa myös Huippumaskeeraaja haussa-ohjelmaa, mikäli haluat katsoa jotakin kevyttä ja viihdyttävää.
  • lukenut jo monta hyvää kirjaa. Lukuintoni ei ole onneksi ainakaan toistaiseksi hiipunut. Olen onnellinen myös siitä, että meillä on hyviä kotimaisiakin kirjailijoita.
  • perunut ja siirtänyt tulevaisuuteen asian, joka aiheutti valtavasti ahdistusta. Joskos ensin hoitaisin yleistä ahdistusta paremmalle tolalle ja katsoisin sitten niitä  muita asioita.
  • miettinyt pitäisikö antaa tekstejäni arvosteltavaksi joillekin himolukijoille, joilla olisi kiinnostusta moiseen. He voisivat sitten kertoa mielipiteensä. Tai no sitähän minä juuri pelkäänkin. 😂
  • kokenut jonkinlaisen uudelleen rakastumisen viittomakieleen. Tai ehkä sitä pitäisi kutsua uudelleen löytämiseksi. Luin Juhana Salosen kirjan Viiton – olen olemassa, ja kirjoitinkin sitä sivuten instastoryssa pitkät pätkät. Ja sain sen myötä kasan uusia seuraajia, sekä käydä mainioita keskusteluja aiheeseen liittyen. (Minun tekstini löytyy täältä Q&A osiosta.) Pitäisi kaivaa varastosta yksi opintoja varten hankittu kirja ja lukaista sekin.
  • haaveillut, että kirkasvalolamppu myös lämmittäisi, kun sen edessä istuu. Onneksi pian on kevät.
  • istunut takkatulen ääressä ja miettinyt miten kiva olisi jos takkapesä olisi niin iso, että sinne voisi käpertyä. Toki vasta sitten kun tuli on sammunut. 😂

 

IMG_20200102_201336_224

 

8 thoughts on “Tänä talvena olen…

  1. Toi Mindhunter on omalla katsomislistalla myös, mutta tuosta You:sta en tosiaan niin kovin innostunut… :’D (päätin kuitenkin katsoa 1. kauden vaikka väkisin loppuun asti, että saan tietää jääkö ukkelsson kiinni vai ei ja minulle vinkattiin, että se muuttuisi pelottavammaksi JES!).

    Liked by 1 person

  2. Mulla on myös monta huippua sarjaa jo tälle vuodelle katsottuna 🙂 En ollut aluksi ihan varma, pidänkö YOU:n kakkoskauden uusista hahmoista, mutta kausi oli kyllä kokonaisuutena mainio. Kolmatta odotellessa..

    Upea taito tuo viittominen ❤ Hauskaa katsoa biisejä viitottuna!

    Liked by 1 person

    1. Pitäisiköhän katsoa jossain kohtaa tuo You:n eka kausi uudestaan. Siitä on jo unohtanut varmasti monta juttua.

      Ja viittomakieli on kyllä ihan mun juttuni! Muuten mulla ei oo kovin kummonen kielipää, mutta visuaalinen kieli toimii. 😄

      Like

  3. Mie hehkutan Servant-sarjaa. Aikaa hyytävä ja ehkä ahdistavakin ainakin jos kotona on vauva…

    Ja hei, täällä heiluttaa oranssia lippua yks himolukija, jolle vois lukemistakin laittaa…jos ei mitään koulutusta asiaan olekaan, niin lukutuntumaa tuhansiin ja tuhansiin kirjoihin sekä runsaasti näkemyksiä yli oman tarpeen 🙂

    Liked by 1 person

    1. Joo en varmaan uskalla katsoa, vaikkei vauvaa olekkaan. Lapset kuitenkin sen verran pieniä, ettei uskalla välttämättä vielä katsoa moista. 😄

      Mä vähän sua mietinkin. Mä mietin joskos itse sen pitkästä aikaa lukaisisin ja sitten antaisin muille luettavaksi. Olet listalla! Luotan siihen, että sä olet ihminen joka ei lähde levittämään sitä ympäriinsä. 😊

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s