Nykyihminen ei saa uupua.

Sain postaustoiveen uupumusta koskien ja nyt mietin kuinka saisin tekstin pidettyä jotenkuten kasassa ilman, että se lähtee kauheasti rönsyilemään. En lupaa mitään, joten jos puhun paljon kaikesta muustakin, niin anteeksi.

 

Aina välillä sitä törmää kommentteihin siitä, kuinka ei ennen vanhaan ollut työuupumusta tai ahdistusta, eikä kai mitään muutakaan, koska kyllä ennen oli paremmin. Samalla saatetaan ihmetellä miten nykyään ollaan niin pullamössöihmisiä, kun ei mitään kestetä. Mikä syy edes on ahdistua, kun kaikki on niin hyvin nykyään.

Kysynpä vaan, että onko meillä kaikki oikeasti hyvin?

Tässä kohtaa on nyt vaarana, että alan kertomaan mikä kaikki voi nykyihmistä ahdistaa ja miksi, joten yritän taas muistutta itseäni puhumaan ainakin ensin siitä uupumuksesta ja sen syistä.

Eli mitkä voivat olla uupumuksen taustalla:

  • Pitää pitää paketti kasassa. Otan esimerkiksi nyt nykyäidin. Hoida lapset, hoida työ, hoida koti, harrasta, näe ystäviä. Ja tee kaikki kiitettävästi, sekä valittamatta.
  • Ollaan yksin. Siinä missä ennen lapsia kasvatti koko kylä, pihapiiri, tai edes se suku, niin nykyään ollaan yksin. Isovanhemmat saattavat olla kymmenien, jopa satojen kilometrien päässä. Ekä yksinäisyys ole vain perheellisten ongelma, vaan koskee monia muitakin. Muut ihmiset keskittyvät omaan napaansa ja yksin pärjäämiseen ja törmätessä hymyillään aikaisemman esimerkin mukaisesti näyttäen siltä kuin kaikki olisi kiitettävästi hallinnassa.
  • Työ ei ole enää vain työtä. Jos ennen työ oli sen 8-16 välillä suoritettava juttu, on se nykyään jotakin missä täytyy olla tavoitettavissa 24/7, ja valmiina joustamaan, sekä tekemään mitä vaan. Työpäivät pitenevät, palkka vähenee. Ja jos vikiset, saat potkut, koska ketä kiinnostaa. Työkkäristä saa aina jonkun työttömän tilalle, jota voi pompottaa, kunnes tämä päätyy sairaslomalle.

Että ihan näin muutamalla esimerkillä voisin sanoa, että kyllä saa uupua ja ahdistua.

IMG_20200125_165342_410

Enkä todellakaan väitä, etteikö ennen vanhaan olisi ollut uupumusta. Aivan varmasti on ollut ja hyvästä syystä silloinkin! Mielestäni näitä on ihan typerää verrata, koska eri aikoina on erilaiset stressinaiheet ja paineet. Siksi ei saisi vähätellä nykyihmisten tuntemaa taakkaa, koska se on ihan todellista.

Vaikka moni asia on paremmin, kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten, niin silti on moni asia myös huonosti. Täällä Suomessakin.

Keskituloisista yhä useampi tipahtaa heikkotuloisten joukkoon. Yhä useampi keikkuu köyhyysrajalla. Vuokrat nousevat, ruoka kallistuu, ja samalla palkat pienenevät. Poliitikot käskyttävät hankkimaan lapsia, mutta ihmiset eivät uskalla! Ne joilla lapsia on, miettivät millä selvitään laskuista, ja yhä useampi 20-vuotias asuu kotona, kun ei yksinkertaisesti ole varaa muuttaa omilleen!

Ihmiset haluaisivat kouluttautua uudelleen, koska omalla alalla on paha olla, tai sillä ei yksinkertaisesti ole töitä. Koulupaikkoja ei kuitenkaan ole riittävästi, ja unelmaduuniin ei ole asiaa ilman koulutusta. Kouluihin pääsemättömät nuoret syrjäytyvät, eivätkä saa välttämättä mitään tukia, koska puuttuu se koulutus. Aloitappa siinä oma elämä.

Lisäksi hallitus keskittyy vain saamaan tilastot näyttämään paremmilta ja pohtii ilmeisesti parhaillaankin tukien leikkauttamista. Aivan, sillähän yhteiskunta saadaan voimaan hyvin ja väki töihin. Työttömät ja työpaikat eivät kohtaa, nykyään et saa töitä oman osaamisesi ulkopuolelta. Ja työttömät hakijat eivät kelpaa älyttömien vaatimusten takia. Joten kertokaapa miten se, että jo nyt heikoilla olevilta vähennetään? Jo nyt lainat ja pikavippivelat alkavat olla ihmisillä valtavia, ja ulosotossa on lukemani perusteella hirveät määrät työ-ikäisiä. Yhteiskunta voi huonosti. Eikä eduskunnassa kyllä tehdä mitään asioiden parantamiseksi.

Joten kyllä nykyihmisillä, nykynuorillakin, on lupa tuntea ahdistusta, uupumusta ja riittämättömyyttä. Eikä vika todellakaan ole heissä!

2 thoughts on “Nykyihminen ei saa uupua.

    1. Joo, somen vaikutus myös suuri!

      Ja siis just tuo, että mihin vaan pääsi suunnilleen, jos halusi. Alotit firmassa paskahommista ja saatoit edetä johtajaksi. Nykyään ei toivoakaan ilman vuosien koulutusta!

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s