Toimiiko ystävyys viesteillä?

Typerä kysymys, tietysti toimii!

Minä näen ystäviäni aika harvoin livenä, mutta olen heidän kanssaan mielelläni vaikka päivittäin yhteydessä! Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät jätä vastaamatta, ja olen onnellinen ystävältä saapuvasta viestistä.

IBS tuo minulla oman osansa ihmisten näkemiseen. Kun olo on paska, ei tee mieli välttämättä lähteä kylään, tai kestitä ketään. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi kuulla mitä ystävieni elämässä on meneillään, tai lähetellä hassuja eläinvideoita vuorotellen. Kun nyhjään närästyksen/pahoinvoinnin/kipujen kanssa sohvannurkassa, on piristävää saada ystävältä viestiä. Etenkin, kun on sellaisia ystäviä kuin minulla ja usein heidän viestinsä saavat minut hymyilemään. ❤

Ystävyys tarvitsee oikeastaan vain sen, että jutut kohtaavat. Sen, että molemmat pystyvät puhumaan toisilleen avoimesti, ja sen lisäksi saavat toisensa nauramaan. Ystävyys ei kaipaa samanlaista fyysisyyttä, kuin mitä parisuhteelta useimmiten toivotaan. Toki haluaisin välillä antaa kunnon halirutistuksen ystävälleni, eikä se välimatkan takia onnistu, mutta muuten ystävyys voi toimia ihan ilman yhteisiä kahvihetkiäkin. Ja itseasiassa videopuheluilla nekin toki onnistuvat etänä!

Itselläni on tärkeiden ihmisten kanssa käytössä suunnilleen kaikki mahdolliset viestimet. Tavalliset kirjoitetut viestit, ääniviestit, puhelut, videopuhelut ja toisinaan tulee läheteltyä ihan kuvattuja videoitakin, joilla höpisee toiselle asiansa. Rakastan itse ääniviestejä, koska tykkään kuunnella toisten ääntä, ja niillä tulee helposti juteltuakin enemmän, kuin kirjoittamalla.

Itselläni erityisen spesiaaleja ystäviä on kolme. Heidän kanssaan ihan vaan viestittelykin jo riittää saamaan olon paremmaksi. Kiitos siis B, M ja S. Te olette ❤!

Toivon, että pystyn olemaan teille edes puolet siitä, mitä te olette minulle.

Ei se ystävien määrä, vaan se laatu!

bbc2349312055f41c1661f50a3968c05

 

Kuva täältä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s