Murhamysteerejä.

Mary Higgins Clark – En sua silmistäni saa

Kun kuulin yhden lempikirjailijani kuolleen 92-vuotiaana, en voinut olla harmittelematta. Vaikka olin jo aikaisemmin joskus miettinyt, että montakohan kirjaa häneltä ehtii enää tulla, kun ikää alkaa olla, niin kyllä sitä silti huomasi harmittelevansa iäkkään kirjailijan pois menoa.

Niinpä minä sitten seuraavalla kirjastokäynnilläni nappasin Maryn kirjan kätösiini.

En sua silmistäni saa oli taas taattua Higgins Clarkin laatua. Kun nuori tyttö murhataan kotinsa takapihalla, joutuu poikaystävä syytetyn penkkiin. Naapurissa asuu murhan todistanut nuori mies, mutta voiko tämän sanan luottaa, kun kyseessä on synnytyksessä hapenpuutteen takia vammautunut ihminen, jolla menee asiat välillä sekaisin.

Murhatun tytön isosisko ryhtyy poliisin avuksi ja alkaa saada asioita selville jopa poliisiakin paremmin.

Kuka onkaan murhaaja? Sitä ei olisi välttämättä ihan heti arvannut!

James Patterson – Paha Mary

Kirjan pääosassa on yksi lemppari hahmoistani, eli Alex Cross.

Joku murhaa Hollywoodin kuuluisia naisia. Rikkaita, arvostettuja, pienten lasten äitejä. Murhapaikoilta löytyy kolme tarraa ja yhden alta hius. Johtaako tuo hius murhaajan jäljille? Voiko ratkaisu olla niin helppo?

Samalla Alex selvittää niin perhekuvioitaan, kuin naiskuvioitaankin. Onneksi vierellä kulkee isoäiti, joka on kova täti tilanteen niin vaatiessa, ja hellä hoivaaja tarvittaessa.

James Patterson – Hämähäkin aika

Tämä on ensimmäinen kirja, jossa Alex Cross ymmärtääkseni esiintyy.

Alexin lapset ovat vielä pieniä Alexin painaessa töitä välillä yötä päivää. Onneksi isoäiti pitää huolen perheestä.

Tällä kertaa Alexilla ja hänen hyvällä ystävällään Sampsonilla on tutkinnassa köyhällä ja huonolla alueella tapahtuneet murhat, kunnes kahden lapsen kidnappaus-tapaus kiilaa edelle. Ensin miehet eivät ole ollenkaan mielissään siitä, kuinka rikkaiden lapset menevät kaiken edelle, mutta pian Alex huomaa olevansa täysillä mukana tutkinnassa.

James Patterson – Kuudes kohde

Olin muistaakseni aiemmin lukenut vain yhden kirjan Pattersonin Naisten murhakero-sarjasta. Tämä kirja oli kyllä hyvä ja piti lukijan otteessaan, mutta toisin kuin Alex Cross-kirjoissa, oli tässä vähän sekavampi juoni. Murhakerhoon kuuluu neljä naista ja kirjassa seurattiin vähän heitä kaikkia ja heidän työtään, minkä lisäksi oli kolme eri rikosta. Aineksia kirjasta ei siis puuttunut.

Voisin lukea tämän kirjasarjan kirjoja kyllä enemmänkin, mutta kyllä ennemmin tartun Crossista kertoviin kirjoihin.

Sophie Hannah – Suljettu arkku (Agatha Christie)

Halusin ehdottomasti lukea tämän kolmannenkin Sophie Hannahin Poirotista kirjoittaman kirjan.

Tällä kertaa Poirot ja hänen ystävänsä komisario Catchpool on kutsuttu Irlantiin. Kumpikaan heistä ei tosin tiedä miksi.

Lady Athelinda on päättänyt muuttaa testamenttiaan. Mitkä ovat iäkkään rouvan päätöksen seuraukset? Ja miksi Poirot ja Catchpool on oikein kutsuttu paikalle? Oliko Ladylla siihen jokin syy?

 

Muuta:

Olen miettinyt, pitäisikö lukaista tiettyjen kirjailijoiden kirjasarjat joskus ensimmäisestä alkaen järjestyksessä. Olen tupannut lukemaan niitä sekalaisissa järjestyksissä.

IMG_20200206_131636_932

5 thoughts on “Murhamysteerejä.

  1. Mie yritän lukea “sarjat” aikajärjestyksessä, koska ainakin näissä mistä itse pidän, päähenkilöiden elämä on yhtä iso osa tapahtumia kuin itse “rikokset” – ei sitten tarvitse pähkäillä, että no mites nyt asiat onkin menneet näin tai noin 🙂
    Pattersonia pitää kyllä kokeilla enemmän minunkin…

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s