Meillä on koti!

Hyvää kannatti odottaa, kuten sanontakin kuuluu. Nimittäin kahden kuukauden etsinnän ja odottamisen jälkeen me pääsemme nyt omaan kotiin! ❤

Tuleva koti on aivan ihana!
On valkoiset seinät ja kaunis laminaattilattia. Kylppärikin on remontoitu ja hyvän kokoinen. Meillä on 80 neliötä ja parvekkeelta näkee jopa merelle, kun osaa oikein katsoa!
Läheltä lähtee polku rantaraitille ja pyörämatkojen päässä on kaksi uimarantaa. Pääsen vihdoin takaisin meren ääreelle.
Lisäksi kaikkialle pääsee vaikka kävellen tai pyörällä. Kauppa, bussipysäkki, koulut, päiväkodit… kaikki on lähellä! Puhumattakaan siitä, että lähes naapurissa asuu isoäitini ja parin kilsan päässä taasen äitini ja siskoni. Ihan mahtavaa! ❤

Nyt kukaan ei voi enää vedota siihenkään, että meille olisi hankala tulla, kun jopa julkisilla pääsee lähes viereen ja niitä kulkee edestakaisin 10 minuutin välein. 😄

Olen onnellinen. Ja se tuntuu hyvältä, vaikka sen ääneen sanominen pelottaakin. Kuitenkin yritän muistaa, että senkin saa sanoa ääneen. Elämässä on vuoroin hyviä ja huonoja juttuja. Ja nyt nämä hyvät asiat saavat tuntua ihan ekstrahyviltä! ❤

IMG_20200510_110303_740

9 thoughts on “Meillä on koti!

    1. Kiitos! ❤ Vielä mahtavampaa olisi ollut, kun ois ottanut ammattilaiset siivoamaan sen. 😅 Aina yhtä kivaa toi toisten p*skojen peseminen.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s