Kai tästäkin tulee koti.

Niinhän siinä kävi kuten arvelinkin. Olen huomannut kaipaavani vanhaa taloamme. Sehän nyt ei sinänsä yllätä, sillä talo oli aivan ihana, enkä itse talosta välttämättä olisi halunnutkaan muuttaa pois. Lisäksi se ehti olla kotimme melkein 8 vuoden ajan. Väkisinkin siihen kiintyi.

Sen sijaan en kaipaa pahemmin maalle. Tiettyjä ihmisiä sieltä on ikävä ja oma piha, sekä naapurustomme olivat kivoja. 10 kilometrin kauppamatkoja en kuitenkaan pahemmin kaipaa. On ollut ihanaa kun kaikkialle on lyhyet matkat. On ihanaa, kun lapsi rallattaa “kohta ollaan mammalla” ja se kohta on oikeasti parissa minuutissa. On ihanaa, että minun isoäitini luo voi kävellä viemään raparperipiirakkaa illan piristykseksi. On ihanaa kun kävelyllä voi poiketa käymään kaupassa. On ihanaa kun meri on aivan vieressä!

Etenkin ensialkuun nykyinen kotimme tuntui vieraalta ja jotenkin väliaikaiselta. Eihän sitä toki parissa viikossa ehdi paikkaan kiintyäkkään ja seiniltä puuttuvat vielä taulutkin. Muistan omituisen tunteen 8 vuoden takaakin, kun muutimme uuteen kotiin. Sitä ikävöi vanhaa tuttua ja oli jotenkin irrallinen olo. Muistan silloin miettineeni syksyn tultua, että minne hemmettiin minä muutin. Mitä minä täällä teen. Miksi ihmeessä emme jääneet Turkuun. Ja kuitenkin ajan kuluessa siitäkin paikasta muodostui koti.

Vaikka nyt kaupunki on tuttu, olen asunut muualla 10 vuotta, enkä ikinä tässä osassa kaupunkia. Asunto on vielä keskeneräinen, eikä arki ole vielä koronan ja kesäloman takia aivan normaalia. Kunhan syksy tulee ja koulut, kerhot ja toivottavasti kaikki muukin normaali taas alkaa, alkaa ehkä kotiutuminenkin erilailla. Ehkä sitten, kun saa kunnolla kutsua ihmisiä kylään, tulee itsellekkin kotoisampi olo.

Ja itseasiassa tällä viikolla olen huomannut jo kodin alkaneen tuntua hiljalleen enemmän ja enemmän kodilta. Aikaa tässä vain tarvitaan. Sekä reissu tai pari vielä Ikeaan. 😄

IMG_20200609_103514_136

2 thoughts on “Kai tästäkin tulee koti.

  1. Joka paikassa taitaa olla ne hyvät ja huonot puolensa…se kummat painaa vaaalla sitten enemmän…hitto, et toi vaa’alla sana on vaikea. Kirjoitin nyt kahdella eri tavalla😂

    Liked by 1 person

    1. Vaikea sana. 😄

      Ja niinhän se on. Maalla oli iso talo ja rauhallinen ympäristö, mutta kaikki tärkeimmät kaukana. Täällä on pienempi koti ja kaupungin häly, mutta kaikki lähellä ja helpommin tavoitettavissa. Onneksi meillä on mökki maalla, lähellä vanhaa kotia. Joten siellä tulee kuitenkin yhä käytyä ja voi tuntea olonsa kotoisaksi monessa paikassa. 😊

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s