31 vee ja faktoja!

En lähtenyt keräämään teille 31 asiaa itsestäni, mutta sain kasaan joitakin faktoja syntymäpäiväni kunniaksi. Pitkään kyydissä pysyneille osa jutuista voi olla jo vanhaa tietoa, mutta uskon sieltä silti tulevan uuttakin informaatiota. 😊

IMG_20200804_121837_258

Asuin koko lapsuuteni samassa talossa. Kaikkiaan siis 19 vuotta. Yksi ystävistäni asui vuosia seinänaapurinani, ja se oli mitä lyhin matka hakea kaveria leikkimään. Minusta on tulossa myös kyseisen ystäväni esikoisen kummi!

Olin lapsena Karvis-fani. Meille tuli Karvinen-lehti ja keräsimme pokkareita. Niitä oli yksi kaappi täynnä. Meiltä löytyi myös kasa pehmoleluja ja voitin joskus meille liput Karvinen-elokuvaan.

Kaktukset ja mehikasvit eivät sovi minun hoidettavikseni. Tapan ne aina jossain kohtaa liiallisella kastelulla. Niiden hoitaminen tuntuu olevan lähes ydinfysiikkaa. Ainakin meikäläiselle.

Rakastan Hercule Poirot- ja Marple-elokuvia/ohjelmia. Tykkään myös lukea Agatha Christien kirjoja. Kesällä kun molempia ohjelmia on näytetty telkkarista, niin on niiden ääreen istahtamisessa ollut jotakin niin tuttua ja turvallista.

Pesen silmälasini päivittäin. En kestä likaisten linssien läpi tihrustelua, enkä ymmärrä ihmisiä jotka käyttävät likaisia silmälaseja. Eikö heitä häiritse, kun näkökenttä ei ole kirkas?

Inhoan imuroimista, koska imurit ovat hankalia. Ne rysähtävät nilkoille ja jäävät jumiin milloin mihinkin. Haaveilenkin varsi imurista!
Tiskaamisessa taasen on jotakin rauhoittavaa.

Opin tarkastamaan pyykkien taskut vasta pestyäni sen sata kertaa nenäliinoja. Ja silti toisinaan niistä osa löytää tiensä koneeseen! Useimmiten mustien joukossa.

Rakastan tanssimista ja harrastinkin nuorempana jazzbalettia, sekä showcheeria. Joskus taisin haaveilla tanssimisesta jopa ammattia, mutta harrastukseni ei koskaan muuttunut niin tavoitteelliseksi.

En juo kahvia. Olen vitsaillut siitä mitä kahvi minulle tekisi. Olisin yliaktiivinen ja pirteä ahdistuspommi, jonka närästys ja IBS ajaisivat hepulin partaalle. Jotenkin ei houkuttele. Haha.

Sen sijaan juon kupeittain teetä. Pääasiassa vihreää, kamomillaa ja piparminttua. Kesällä teen juonti aina vähenee, mutta ilmojen viilentyessä alkaa teenkulutus selkeästi kasvaa.

Haluaisin osata puhua ruotsia, mutta se ei vaan millään koskaan tarttunut päähäni. Ruotsi kuulostaa tosi kivalta ja arvostan ihmisiä jotka osaavat sitä puhua. Englannin kanssa pärjään, mutta jo vuosia sitten huomasin viittomakielen olevan ainoa jonka oppiminen on minulle kuin lastenleikkiä. Haluaisin oppia viittomakieltäkin lisää, mutta se vaatisi henkilökohtaista opettajaa, koska opistojen tarjoamat kurssit olisivat kohdallani suht turhia. (Vapaaehtoisia otetaan vastaan.)

Inhoan viiltohaavoja. Pahvista saadut ovat kamalimpia! Kun tunnet paksun pahvin uppoavan sormeesi, se ei satu, mutta tuntuu yököttävältä ja haava on hankala. Inhottavaa!

Olen aivan lääpälläni Jeremiah Brentiin. Voi kunpa hän olisi isoveljeni. Niin lämminsydäminen ja aidosti välittävä tyyppi!

Olin vuosia SPR:n toiminnassa mukana. Olen käynyt spärrän ohjaaja-koulutuksen, kuulunut nuorisovaliokuntaan ja hihkunut riemusta saadessani pukeutua punaisiin haalareihin Rasismin vastaisella viikolla. Olen myös ollut pakkaamassa kesäkumeja ja päässyt vaikka mihin kivoihin juttuihin mukaan. SPR:n kautta tutustuin aivan mahtaviin tyyppeihin, joista osasta tuli minulle hyviäkin ystäviä.

Olen lapsena viettänyt paljon aikaa isoisäni ravintoloissa. Papalla oli pubi/ravintola, jonka juomapistoolista osasin hakea itselleni limua ja jonka keittiössä kuorin kokin kanssa perunoita hokien: “Töitä, töitä ja töitä”.
Myöhemmin pappamme piti golf-ravintolaa, jossa näin myös kerran itse Martti Ahtisaaren! Minulla on ihania muistoja noilta ajoilta.

Tuliko uutta informaatiota? 😊

7 thoughts on “31 vee ja faktoja!

  1. Niin monia samoja juttuja löysin, jotka olisin voinut itsekin kirjoittaa, kuten esim. rakastan Hercule Poirot- ja Marple-elokuvia/ohjelmia ja teen juonti. En ole koskaan juonut kahvia. Uuttakin tietoa tuli 🙂

    Liked by 1 person

  2. Täällä on kans taas viihdytty Poirottien parissa tänä kesänä!

    Tiskaamisessa on todellakin jotain rauhoittavaa. Miulla on tiskinpesukone, mutta en ole käyttänyt sitä vuosiin! Pääsääntöisesti yksin ollessa saa aikaa kuitenkin vain vähän tiskiä, että ne on helppo pestä käsin eikä siinä oikeasti mene edes kauaa.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s