Kertoisinko sinulle…

Siitä millaisia arki-iltani ovat.

Miltä uusi elämä on tuntunut.

Miten edelleen koen toisinaan huonommuutta.

Sinä ymmärtäisit. Olit yksi niistä harvoista, joka todella ymmärsi. Sinä tiesit miltä tuntuu, kun sydän hakkaa liian lujaa. Miltä tuntuu taistella omaa päätään vastaan.

Kaipaan sanojasi. Järkkymätöntä uskoasi minuun. Sitä mikä oli aina, vaikka itse en itseeni olisi niin uskonutkaan. Olisitko ylpeä siitä mihin olen päässyt?

Hämmästelisit sitä, miten isoiksi tytöt ovat kasvaneet. Kehuisit koululaista fiksuksi tytöksi ja nauraisit pienemmän nokkeluudelle. Rakastaisit heitä kuin omiasi.

Vielä 1,5 vuotta poismenosi jälkeenkin ikävä iskee välillä mitä yllättävimpinä hetkinä. Sinulta saamani puiset naiset vartioivat keittiötämme aitiopaikalta ja pitävät sinut näkyvänä osana elämäämme. Olit ystävä, jollaista kaipasin. Sinä kutsuit minua enkeliksi. Toivon sinun olevan suojelusenkelinä meille.

6 thoughts on “Kertoisinko sinulle…

  1. Kjell Westön äärettömän kauniin sanoin:
    Niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme.

    Ystäväsi kulkee matkassasi aina ❤

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s