Marraskuu oli pääosin kaunis.

Kuuntelin Scandinavian Music Groupin vanhoja, tuttuja kappaleita. Muistin taas kuinka niitä rakastankaan. Miten kauniisti Terhin laulamat sanat soljuvat. Lopulta olemme kuitenkin yksin…
Muutenkin kulutin paljon aikaani musiikin parissa. Työtkin sujuvat kivemmin, jos spotify tai radio soi taustalla.

Tartuin Pieneen elämään ja luin sitä iltaisin, kunnes silmät eivät enää meinanneet pysyä auki. Rakastan aina vain enemmän kirjan hahmoja ja tekstiä, joka kaikessa rankkuudessaan on niin täynnä rakkautta. Saas nähdä iskeekö taas ensi syksynä kaipuu kirjan pariin.

Ihastelin marraskuun alussa lämmintä syksyä ja vertailin sitä vuoden takaiseen. Vuosi sitten marraskuussa oli ehkä pahimmat lonkerokelit vuosiin ja kuljin kuin sumussa. Nyt paistoi yllättävän usein aurinko ja kirkasvalollekin oli selvästi vähemmän käyttöä. Ja kun ensilumi saatiin, alkoi olla vihdoin sellainen olo itselläkin, että se joulu ihan oikeasti on pian.

Päätin vihdoin myös opetella olemaan heikko ja näyttämään, jos on paha olla. Olen yrittänyt oppia, että se ei haittaa muita. Näinkin itsestäänselvä asia vaatii ahdistuneelta opettelua. Mutta olen päättänyt opetella. Hitaasti, mutta kuitenkin. Turvallisille ihmisille uskaltaa sanoa mihin asioihin ei pysty ja voi kertoa myös sen, jos olo on läpeensä surkea.

En ole myöskään antanut oloni olla aina este. Joskus voi olla vaikea olla muiden parissa, kun kroppa pistää vastaan ja päässä soi sen takia hälytyskellot, mutta olen silti mennyt ja tehnyt. Yrittänyt opettaa itselleni, että olen turvassa, vaikka kehoni muuta väittääkin. Ihmiset haluavat toisilleen pääasiassa hyvää, eikä haittaa jos ei aina voi 100 prosenttisesti hyvin.

Selvisinpä minä 13. päivä perjantaina kauan pelkäämästäni magneettikuvauksestakin. Henkilökunta oli ihanaa ja koko homma oli nopeasti ohi. Kuuntelin laitteessa maatessani Vikin ja Köpin Naurumaratonia, josta tosin suurin osa peittyi koneen kolinaan. Jos joskus vielä joudun kyseiseen laitteeseen, tiedän ettei siellä olo ole niin ahdistavaa, kuin olin ajatellut. Mitä tulee itse kuviin, niin niistä ei löytynyt aneurysmia, eli voin huokaista ainakin toistaiseksi helpotuksesta. Lääkäri selvittää vielä, halutaanko minusta joskus tulevaisuudessa vielä seurantakuvat, mutta tällä hetkellä ei ainakaan tarvitse stressata asiasta.

Lisäksi ymmärsin vihdoin vähätelleeni omaa edistymistäni ja pärjäämistäni, turhaan. Olen tajunnut, että hoidan lapset, työn, opiskelun, kodin ja lisäksi näen ihmisiä useamman kerran viikossa. Lisäksi joudun nyt toistamiseen asumaan toisten nurkissa ja pitämään pakan kasassa. Voinen taputtaa itseäni olalle.

Oloni on ollut viime päivinä välillä aivan totaalisen kurja, kiitos ahdistuksen, väsymyksen, stressin ja kierukan pukkaamien hormonien, mutta eteenpäin mennään. Tämä 2020 on ollut hyvä vuosi muutoksille ja yritän jaksaa uskoa, että olonikin tästä taas kohenee ajan kanssa. Elämässä on paljon hyvää. 💛

6 thoughts on “Marraskuu oli pääosin kaunis.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s