Kiusaaminen jättää jäljen – Minun tarinani

Kiusaamista on monenlaista. Sitä on niin lasten, kuin aikuistenkin parissa. Ulkopuolelle jättämistä, selän takana puhumista, haukkumista, huutelua, fyysistä väkivaltaa. Olen kokenut näistä osaa niin lapsena, kuin vielä aikuisena eräässä työpaikassanikin.

Jan, jota onnekseni voin ystäväkseni kutsua, kirjoitti tekstin kiusaamisesta jokin aika sitten. Se lähti leviämään kuin kulovalkea ja lopulta Jan päätyi vieraaksi Timanttia hiomassa-podcastiin. Kannattaa käydä lukemassa hänen kirjoittamansa teksti ja kuuntelemassa tuo podcast. Oma tarinani ei ole yhtä sydäntä raastavaa luettavaa, mutta sillä on ollut suuri vaikutus siihen mitä minusta on tullut, ja miten tänä päivänä näen ja koen itseni.

Minun tarinani

Peruskoulussa en kokenut niinkään fyysistä kiusaamista. Joku saattoi toki kiskaista rintsikoita ja napsauttaa ne takaisin selkää vasten, kysyen miksi käytän moisia, mutta enemmän se oli juuri sitä, että minun annettiin ymmärtää olevani vääränlainen. Milloin fyysisesti, milloin luonteeltani. Jopa omassa ystäväporukassani. Naureskeltiin ja osoitettiin sanoilla minun “vikani”.

Kun sinulle osoitetaan vuosia epäkohtia, joko siitä miltä näytät, tai siitä millainen olet, niin se jättää jäljet. Itselläni kun tähän lisätään vielä isättömyys ja takaraivoon jäänyt (joskin väärä) ajatus siitä, etten kelvannut, niin voin kertoa sen vaikuttavan vielä näin aikuisenakin.

En kuitenkaan voi kiillottaa kruunuani. Kuten Jan, niin minäkin olen osallistunut kiusaamiseen. Me emme ehkä olleet niitä pahimpia, mutta teimme silti osamme. Oli kiva, kun ei ollut itse siellä alimpana. Olen nauranut mukana, osoittanut “heikompien” paikan. Kuten Jan sanoi: niin se homma koulussa toimi. Ja toimii edelleen. Ikävä kyllä.

Käännekohta itselleni oli, kun peruskoulun jälkeen lähdin opiskelemaan Turkuun. En viettänyt pahemmin enää vapaa-aikaani kotiseutuni nuorten kanssa. Sen sijaan olin paljon opistolla tapaamani ystäväni kanssa hänen ystäviensä seurassa, ja myös viittomakielisessä porukassa. Minkä lisäksi Jan nappasi minut heidän porukkaansa minun ollessani teini-ikäinen. Sain siis turvallisen ja hyväksyvän piirin itselleni muista kaupungeista ja kunnista. Se teki itsetunnolleni ihmeitä ja koin vihdoin itseni hyväksi, oikeanlaiseksi, halutuksi!

Aikuisena olen kokenut myös parisuhteissani tunnetta siitä etten kelpaa. Erinäisistä syistä. Yhden kanssa ongelmaksi muodostui perhe, jolle en kelvannut vääränlaisen uskoni takia. Yksi taasen ilmoitti minun olevan helposti korvattavissa. Mukavaa kuultavaa 19-vuotiaana. Minkä päälle oli tietysti nämä perus netissä muille flirttailut ja käyttäytyminen, kuin minua ei olisi ollutkaan. Minua on pidetty täytenä itsestäänselvyytenä ja joskus hukkasin itseni siihen. Ikään kuin hyväksyin sen yrittämällä itse olla timmimpi, parempi, kaikkea sitä mitä toinen saattaisi haluta. Olen muuttanut käyttäytymistäni ja muuttunut toisia miellyttääkseni. Olen yrittänyt saada kaipaamaani huomiota, tuntea itseni riittäväksi, hyväksi. Eikä sen kuulu mennä niin. Mutta sitähän minä olin koulusta asti aina tehnyt. Yrittänyt kelvata muille.

Vielä tänä päivänäkin jossakin ajatusteni nurkassa naputtaa se pieni ääni, joka miettii “miksi kelpaisin”. Miksi joku haluaisi minut? Vikoineni kaikkineni. Olen edelleen hyvä sanomaan omat epäkohtani, niin ne fyysiset, kuin henkisetkin.

Ymmärrän minussa olevan paljon hyvääkin. Jokaisessa on. Minun on kuitenkin ehkä vaikeampi listata niitä asioita. Tiputan itseni helposti alempaan kastiin. Olen ollut kiitollinen siitä, että joku on valinnut minut. Pitänyt valitsijaa itseäni parempana tavalla tai toisella. Teen sitä yhä tänä päivänäkin välillä. Edelleen saatan miettiä, miksi joku pitää minua ihmisenä, jonka kanssa haluaa viettää aikaa kerta toisensa jälkeen. Odotan kauhulla, milloin joku ehkä toteaa minut huonoksi ja heittää pois. Koen helposti itseni huonommaksi. En ole riittävän fiksu, hauska, kaunis, mitään.

Oikeanlaiset ihmiset tekevät kuitenkin hyvää. Ne ihmiset joita tänä päivänä saan kutsua parhaiksi ystävikseni, ovat sellaisia joiden kanssa koen oikeasti olevani samalla viivalla. Kaiken voi jakaa, jokainen antaa itsestään toisten nähtäville myös ne heikkoudet ja yhdessä ollaan toisiamme varten. Se on eheyttävää. Minä kutsun ystäviäni rakkaiksi, koska he todella ovat sitä minulle. Minä haluan heidän tietävän sen. Tietävän mikä merkitys heillä minulle on.

Siinä kohtaa kun tiesin vuosien jälkeen olevani siirtymässä sinkuksi, sanoin ystävilleni, että minusta tulee se yksinäinen kissanainen. Sillä kuka minut haluaisi. Sain kuulla aikamoista vastaansanomista väitteelleni, mutta vaikka ne toivat hymyn huulilleni, silti mietin sitä ihan tosissani. Niin surullista kuin se ehkä onkin kolmekymppisen suusta.

Ongelmia oli kaksi:
En pitänyt itseäni riittävän hyvänä kenellekään. Kuka haluaisi mielenterveyshäiriöstä kärsivän kumppanin? Kuka jaksaisi sellaista kuin minä? Päivittäisistä kivuista ja muista oireista kärsivää. Hyvä kun itse jaksan elää niiden kanssa, saatikka että joku joutuisi kuuntelemaan valitustani niistä. En uskonut myöskään kahden lapsen äidin olevan sitä kuuminta tarjontaa markkinoilla. Tarjolla on paljon kauniimpia, terveempiä, nuorempia ja ties mitä.
Toiseksi, keneen minä pystyisin enää luottamaan. Kenen kanssa kokisin oloni hyväksi sellaisena kuin olen. Kenen kanssa kokisin oikeasti olevani turvassa. Olin vuosien aikana alkanut kokea oloni turvattomaksi ihmisten parissa, jopa tuttujen, niiden jotka tiesin turvallisiksi vuosien kokemuksella. Miten ihmeessä voisin löytää tuntemattomien joukosta jonkun, jonka kanssa kokisin olevani turvassa?

Kaikista mietteistäni ja peloistani huolimatta löysin sellaisen ihmisen. Se vaati minulta rohkeutta. Se vaati ahdistukselle vastaan pistämistä. Ja se oli ehdottomasti sen kaiken arvoista, koska onnistuin löytämään ihmisen, jonka kanssa olen kokenut olevani turvassa ensi tapaamisesta lähtien. Sellaisen ihmisen jollaisesta kirjoitin syksyllä. Ihmisen, josta huokuu rauha niin, että se onnistuu peittämään minutkin alleen.

Kaikista niistä epäkohtien huomauttelijoista huolimatta olen löytänyt ihmiset joille kelpaan näin. Ja ehkä vielä jonain päivänä osaan listata itsestäni ne hyvät ja kauniit asiat paremmin, kuin ne osat joita pidän epäkohtina. Ehkä.

10 thoughts on “Kiusaaminen jättää jäljen – Minun tarinani

  1. Oon pahoillani, että oot joutunut kokemaan kiusaamista ja täysin ala-arvoista käyttäytymistä siun kumppaneilta. On ollut tosi hienoa tutustua sinuun pikkuhiljaa vuosien saatossa ja toivottavasti vielä paremminkin tulevaisuudessa, senkin ihana! ❤

    Liked by 1 person

    1. Kiitos kommentista, ihana sinä. ❤

      Onneksi sitä nykyään jo ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse sietää ja hyväksyä.

      Ja voi kun tämä korona saadaan aisoihin, niin ehkä mekin voidaan vihdoin nähdä! ❤

      Liked by 1 person

  2. On sydäntälämmittävää lukea, että olet “matkalla” kohti itsesi hyväksymistä. Ainakin näin tekstien ja kuvien kautta minun silmissäni olet kaunis niin sisältä kuin ulkoisestikin ❤

    Liked by 1 person

  3. On ihanaa löytää itselleen kumppani, jolle olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Minullakin on tuo oma ukkeli, joka on paras hypeman mitä naisella voi olla. Silti se ajatus välillä tulee mieleen, että mitä ihmettä tuo mies minussa näkee. Olisinin kiva välillä nähdä itsensä muiden silmin, ehkä sitä olisikin ihan ok!
    Haleja viikkoosi Iitu ❤️

    Liked by 1 person

  4. Minua kiusattiin vaatteista. En koskaan kertonut siitä kotona. Sattuu hieman vieläkin, kun muistelen..Tämä on varmasti syy miksi ostan paljon vaatteita, Juuri ne mitä milloinkin haluan. Näin ne kiusaamiset vain vaikuttavat koko loppuelämään.

    Liked by 1 person

    1. Kyllä ne vaikuttavat! Sitä ei välttämättä edes tajua mihin kaikkeen ne vaikuttavat. Miten laajasti.

      Olen pahoillani, että olet joutunut kohtaamaan kiusaamista.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s