Ahdistus asuu minussa.

Herään aamulla. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Tuntuu, kuin joku istuisi rintakehällä. On huono olo ja käsiä kihelmöi. Syytä kyseisille tuntemuksille ei ole. Se on vain ahdistusta, hoen itselleni. Sen tietäminen tekee niistä helpommin kestettäviä, muttei vie niitä kokonaan pois. Vasta kun ryhtyy tekemään jotakin, joka vie huomion pois noista ikävistä tunteista, alkaa olo helpottaa.

Ahdistus asuu minussa. Toisinaan se lukittautuu omaan kellariinsa ja elo on kevyttä. Stressin lisääntyessä se kuitenkin avaa ovensa ja astuu taas mukaan kuvioihin. Eikä minulla ole muuta vaihtoehtoa, kuin antaa sen tulla ja ottaa paikkansa, kunnes se on jälleen saanut tarpeekseen ja on valmis palaamaan omaan soppiinsa.

Erona entiseen on se, että nykyään kerron siitä avoimemmin muille. Paljastan vieressä makaavalle kumppanille, että nyt on paha olla. Laitan siskolle tai ystävälle viestiä, jossa kerron nyt olevan paska päivä. Kaikista suurimpana erona entiseen on kuitenkin se, etten työnnä toisia pois. Sen sijaan painaudun kylkeen ja tunnen olevani turvassa. Tunne, jonka jossain kohtaa pelkäsin olevan itselleni jo saavuttamattomissa. Kokea toinen ihminen turvalliseksi.

Kunpa voisin palata muutaman vuoden taakse ja sanoa itselleni, että vaikka siltä tuntuu, niin ahdistus ei ole jäämässä pysyvästi sille tasolle. Edessä on vielä ajat, jolloin ahdistus on helpompi kestää ja elämä tuntuu helpommalta sen kanssa. On jopa päiviä, jolloin se ei rajoita elämää pahemmin.

Nyt, vaikka ahdistus on jälleen päättänyt tulla tanssahtelemaan elämääni, en anna itseni vajota siihen. Yritän toivottaa sen tervetulleeksi ja vain odotan hetkeä, jolloin se helpottaa. Sillä aina se helpottaa. Siihen voi mennä viikko tai vuosi, mutta se helpottaa. Tällä kertaa tiedän sen syynä olevan stressi ja väsymys, mutta nekin helpottavat jossakin kohtaa ja silloin myös ahdistus helpottaa.

Toisina päivinä ovesta ulos astuminen tuntuu vaikeammalta, ja yritän sallia sen tunteen itselleni. Se on tänään, mutta huomenna voi olla jo helpompi. Joinain päivinä ajatus muista ihmisistä aiheuttaa ilon sijasta ahdistusta, se on kuitenkin ihan okei. Joku toinen päivä ihmisten kanssa olo tuntuu helpolta. Yritän olla menemättä paniikkiin tunteista, koska ne ovat ohimeneviä. Silloin ne saattavat mennäkin ohi nopeammin.

Jos kärsit ahdistuksesta ja olo on vaikea, älä luovuta. Olosi helpotta suurella todennäköisyydellä kyllä jonakin päivänä.

4 thoughts on “Ahdistus asuu minussa.

  1. Tuo että sie osaat jo tiedostaa, että ahdistus menee ohi, on ihanaa luettavaa. Voi kunpa jokainen ahdistuksesta kärsivä sama asian oppisi niin ehkä elämä olisi vaikeammista kausista huolimatta helmpompaa ❤

    Liked by 1 person

    1. Kun ahdistus on oikein pahaa, on helppo ajautua ajattelemaan, ettei se koskaan helpota. Etenkin jos se jatkuu pitkään. Kuitenkin ajan kanssa asiat ja olo muuttuvat. Täytyy vaan yrittää selvitä.

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s