Mistä sitä kirjoittaisi?

Olen aloittanut montakin blogitekstiä, pyöritellyt niitä ja pohtinut sisältöä. Lopulta poistanut niistä ison osan. Jotenkin mikään teksti ei ole tuntunut sellaiselta, että haluaisin niitä julkaista, tai sitten en saa vielä tekstiä loppuun syystä tai toisesta. Mistä oikein kirjoittaisi?

Voisin kirjoittaa siitä miten tajusin eräänä päivänä olevani pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Sillä tavalla kaikenkattavasti. Onnellinen vierelle löytyneestä kumppanista, kasvavista lapsista, kivasta kodista, kotikaupungista, etenevistä opinnoista ja töiden jatkumisesta. Onnellinen pian alkavasta kesätauosta opintojen suhteen. Onnellinen mahdollisesta stressin vähentymisestä.

Voisin myös kirjoittaa siitä, miten väsynyt olen ollut. Tehtävää on enemmän, kuin tarpeeksi. Toisina öinä nukun hyvin, toiset yöt menee penkin alle. Yksin saatan pyöriä pari tuntia unta odotellen, kun toisen kylkeen painautuneena nukahdan hetkessä. Veikatkaapa siitä kummat yöt ovat mieluisampia.

Voisin kertoa miten rakastan kevättä. Kuinka onnelliseksi tulin nähtyäni ensimmäiset hiirenkorvalla olevat koivunlehdet. Miten nautin auringon lämmittäessä ja pisamien kertyessä kasvoihin.

Voisin kertoa ahdistuksesta, joka kiusaa siitäkin huolimatta, että kaikki on hyvin. Väsymys ja stressi kaiketi ylläpitävät sitä, ja välillä olen ihan totaalisen kyllästynyt siihen.

Voisin myös kertoa uudesta ystävästäni, mahtavasta naapurin muijasta, jonka kanssa viestittelemme päivittäin, huutelemme toisillemme parvekkeelta ja ulkoilutimme lasta ja koiraakin tällä viikolla. On ihan parasta, että talossa on joku jonka tuntee.

Voisin kertoa kuinka onnellinen olen ystäväni puolesta hänen saatuaan hyviä uutisia, ja miten onnellinen olen siitä, että hän on elämässäni. On ihanaa omistaa ystävä, jonka kanssa voi itkeä ja nauraa.

Voisin kertoa siitä, millaista on ikävöidä toista aina erossa olon päivinä. Miten ikävä tuntuu ihan fyysisesti. Ja miten ikävä iskee jo silloin, kun vielä ollaan yhdessä. Voisin kertoa kuinka onnellinen sitä sitten taas on, kun ollaan yhdessä ja elämät kietoutuvat yhteen. Kuinka onnellinen olen siitä, miten lapset ovat ottaneet toisen omakseen. Miten ihanaa on huomata toisen kiintyneen minulle tärkeimpiin.

Voisin ja voisin, niimpä minä kerron. Sellaista tänne tällä hetkellä.

2 thoughts on “Mistä sitä kirjoittaisi?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s