Aika elää?

Kartano pohojammaalta, reilut kymmenisen ihmistä ja perunamaa. Tosin toistaiseksi minun 80 neliötä, jossa ystävät käyvät päiväunilla, ruokaa tehdään yhdessä ja pidetään leffailtoja. Kun ei nähdä, jaetaan elämää whatsapp-ryhmissä. Toisen aurinkolasit asuivat eteisessäni pari viikkoa, yhden kahvikuppi ja lasi on pysyvää kalustoa kaapissani ja yhdeltä on useampikin kippo samaisessa kaapissa.

Yhteiset illanvietot järjestyvät ongelmitta. Sinä ostat tuon, minä tämän ja ne tuo nuo. Samaa taloutta tässä ollaan. Rahoja ei lasketa, kunhan jokainen osallistuu.

Enpä olisi 5 vuotta sitten voinut kuvitellakkaan pohtivani olisiko kommuuniasuminen ehkä sittenkin minun juttuni. Enkä todellakaan olisi voinut kuvitellakaan, että ydinperheen sijasta minulla on perhe johon verisukulaisten lisäksi lasketaan ainakin kymmenisen ystävää!

Mitä haluan elämältä? Tätä. Ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Ihmisiä jotka näkevät minut sellaisena kuin olen. Ison perheen, jonka voin koota itse. Ihmisiä joiden kanssa jakaa elämää. Ihmisiä joiden kanssa minun on hyvä olla.

“Hengitä ja anna elämän kuljettaa. Ei oo syytä ahdistua. Sun on aika olla onnellinen ja armollinen itsellesi. Nyt rakas alat elämään itseäsi varten.” sanoi ystäväni eräänä päivänä. Ja hän osui oikeaan. Mietin loukkaanko valinnoillani muita, mitä muut ajattelevat. Satutan sillä vain itseäni. Eikö riitä, että muut ovat satuttaaneet minua? Miksi teen itse itselleni niin? En jaksa sitä enää. On aika elää. Elää siten kuin on hyväksi minulle. Tarttua tilaisuuksiin liikoja miettimättä. Olla pelkäämättä niin paljon.