Pimeimmät tunnit

Nousen istumaan haukkoakseni henkeä,
tuntuu kuin rinnan päällä olisi kasa tiiliä.
Vaikka miten olen yrittänyt vetää happea,
ei se ole tuntunut täyttävän keuhkoja.

Ensimmäinen nyyhkäisy on riipivä,
kyyneleet valuvat pyytämättä.
Kastelevat kasvoni,
valuvat paidalleni.

Milloin helpottaa?
Kun joku voisi ajan antaa.

Se syö sisältä,
vaikka miten yrittää järkeillä.
Sisällä on kalvava ikävä,
eikä auta kuin kärsiä.

Yksinäiset päivät ovat pahimpia,
ystävien keskellä saa rakkautta.
Ei ehdi samalla tavalla kaivata,
kun on keskellä kosketuksia.

Koska lakkaa kaipaamasta?
Kulkeeko se aina mukana.

Katsoin sinua,
joka aiemmin olit turva.
Nyt välissä olisi voinut olla koko maailma,
en enää ole osa sinua.

2 thoughts on “Pimeimmät tunnit

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s