2020 too

Uusi vuosi, vanhat jekut. Tai älä nyt 2022 ainakaan mitään uutta paskaa keksi! Viimeisen parin vuoden keksinnöissä on vielä tällekin vuodelle sulateltavaa.

Joulukuussa olin väsynyt, ystävät olivat väsyneitä. Moni hoki odottavansa kesää, kuin se olisi ihmelääke kaikkeen synkkyyteen. Ehkä se onkin. Annetaan ajatuksen tulevasta toukokuusta luoda meille toivoa, vaikka se olisi täyttä illuusiota. Itse ainakin saan energiaa jo pelkästään siitä ajatuksesta, että kevät on koko ajan lähempänä.

En odota ihmeitä ja samalla odotan jonkin sortin uskomatonta kaiken parantavaa onnea tältä vuodelta. Niin itselleni, kuin läheisillenikin. Eikö hiljalleen olisi sellaisenkin aika? Sillein niinkuin pidemmäksi aikaa, kuin muutamaksi hassuksi kuukaudeksi. Sellainen tasainen, muutaman vuoden onnellinen ajanjakso kelpaisi. Kiitos.

Talletan sydämeeni hetket, jolloin nauran ystäväni vieressä sängyllä, puristan toisen kättä turvaa hakiessani tai murjaistessani vitsin, jonka jälkeen yksi hirnuu vieressäni yrittäen koota itseään. Elämässä on paljon hyvää. Ympärilläni on ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa, jotka osoittavat rakastavansa. Ihmisiä joille muistutan, että luokseni saa aina tulla. Vaikka keskellä yötä. Sellaiset ihmiset ovat elämän tarkoitus. Muista asioista ihminen voi luopua, mutta ei muista ihmisistä. Jokainen tarvitsee jonkun ja ne jotka sen ovat ymmärtäneet, ovat varmasti onnellisempia kuin he, jotka aina parempaa ja suurempaa tavoittelevat.

Suunnittelemme lauman kanssa yhteistä tekemistä. Mietimme mökkireissua kesälle. Haluamme koota väkeä yhteen edes muutaman kuukauden välein, K:n sallimissa rajoissa. Tuo kirjain tunkee jo korvista ulos itse kullakin. Häviämään se ei kuitenkaan tule, joten toivon ihmiskunnan hiljalleen unohtavan paluun entiseen normaaliin ja ryhtyvän sopeutumaan uuteen normaaliin. Emme voi elää poikkeustilassa lopullisesti, siitä on tehtävä nykytila ja hyväksyttävä kaiken muuttuneen. Muutos kirpaisee, mutta joskus se on pakollista.

Vuonna 2022 jatketaan siis myös itsensä kehittämistä ja tehdään muutoksia, vaikka ne välillä kirpasisivatkin. Onneksi on ystäviä, jotka tarvittaessa ottavat koppia, työntävät eteenpäin, sysäävät sinne minne et halua, mutta minne on mentävä ja tulevat sitten perässä, koska ei kai sitä yksin ketään susille heitetä. Olkaamme ihan yhtä hukassa tänäkin vuonna, mutta olkaamme sitä yhdessä! Vähän ajelehtiessa ne suurimmat seikkailut kai löytyvät.

Kuva on jostakin instan syövereistä mukaan napattu.