Tulokset eivät ole tärkeintä, mutta aika kivoja silti

Jestas miten pitkä otsikko! Siinä se asia kuitenkin tuli. Olen nyt suht säännöllisesti treenannut taas puolisen vuotta ja kyllä se ainakin meikäläisen mieltä lämmittää, kun jotain tuloksiakin on nähtävissä. Motivaatio treenaamiseen oli stressin takia lähes vuoden verran aika hukassa ja liikunnan harrastaminen oli todella epäsäännöllistä. Olen vuosien aikana oppinut sen, että väkisin tekemällä tekee vain … Continue reading Tulokset eivät ole tärkeintä, mutta aika kivoja silti

Vatsasi on hyvä juuri noin

Voin ihan rehellisesti myöntää, etten ole täysin pitänyt vatsastani raskauksien jälkeen. Raskausvatsani oli valtava, ja olin onnellinen, että vatsani säilyi ilman arpia. Kuitenkaan vatsani iho ei palautunut yhtä kiinteäksi, kuin mitä se oli ennen raskauksia ja napanikin näyttää erilaiselta, kiitos venyneen entisen napakorun kohdan. Vatsani ei ole ruma! Se ei vain vastaa 100% kauneusihanteita. Ja … Continue reading Vatsasi on hyvä juuri noin

Toisen paino ei kuulu sinulle!

Olen viime aikoina kuullut jo useammankin tutun saaneen laihdutusvinkkejä muilta, vaikka he eivät ole niitä pyytäneet. Ja vitsit miten minua sieppaa! Jos toinen ei ole sanonut kaipaavansa vinkkejä, älä jakele niitä! Sinun on turha piiloutua "hyvää tarkoittamisen" taakse ja väittää toista herkkähipiäiseksi, jos toinen sanoistasi loukkaantuu. Toinen ei ole herkkä, sinä sen sijaan olet mulkku! … Continue reading Toisen paino ei kuulu sinulle!

Uutta mustetta.

Kyllä. Tatuoinnit voivat koukuttaa. Ja pahasti. Otin ensimmäisen tatuointini 2008. Pienen tähden vasempaan kyynärtaipeeseen. Seuraavan kuvan otin 2012, kun halusin tatuoida oikeaan jalkapöytääni esikoisemme nimen. Sen jälkeen hain äitini kanssa tatuoinnit olisikohan ollut keväällä 2013 ja tatuoin "äiti" oikeaan ranteeseeni, äitimme käsialalla. Kesällä 2015 hain kuopuksemme nimen vasempaan jalkapöytääni. Samalla vasempaan käteeni lisättiin kolme tähteä. … Continue reading Uutta mustetta.

Endo-epäily.

En ole koskaan kuulunut niihin onnekkaisiin jotka selviävät kuukautisista parilla niukalla vuotopäivällä. Täällä vuodetaan viikko ja ekat päivän kaksi kuin seula. Synnytysten jälkeen menkat ovat vaan pahentuneet ja viime aikoina vielä entisestään muuttuneet kamalammiksi. Buranaa ja panadolia saa napsia kipuihin, ja sitten on vielä ne kaikki muut oireet. Joskus lapsen neuvolakäynnillä mainitsin hoitajalle pahentuneista kuukautisista … Continue reading Endo-epäily.

Sama kroppa.

No nyt on hyvä kuvakulma! *RÄPS* Viimeisen päälle hiottuja asentoja ja oikealla hetkellä otettuja kuvia. Siltä some välillä tuntuu. Omasta aamukropasta kuvat napsaistuani meinasin itsekin ensin jakaa somessa ainoastaan sen kuvan, jossa vatsa näyttää litteimmältä. Tovin asiaa mietittyäni päätin kuitenkin jakaa kaksi kuvaa. Sen, jossa näkyy vyötäröllä oleva rasva paremmin, sekä sen jossa asento saa … Continue reading Sama kroppa.

Liikaa rasvaa!

"Muutama kilo pitäisi saada vielä pois. Sitten ne keräämäni lihakset ehkä näkyisivätkin!" Tuttu mantra minun suustani. Tuijotan vaakaa, tuijotan peiliä. Liikaa tuossa ja liikaa tässä. Ei hyvä. Oivoivoi. Ja oivoi miten inhoankaan tuota päässäni asuvaa pientä peikkoa, joka vikoja minulle peilissä osoittelee! Vaikka juuri sen takia otankin tasaisin väliajoin kuvan kropastani. Jotta näkisin oikeasti tekemäni … Continue reading Liikaa rasvaa!

Tehotreenit kolahti.

Keväällä poljin kuntopyörää kuin hullu, ja kiitos sen, sain karistettua ylimääräisiä (mm. joulun aikaan kertyneitä) kilojani. Tänä vuonna päätin, että kiloja ei kerätä ja jatkan sillä linjalla, että joka päivä ei tarvitse mussuttaa pullaa tai jäätelöä, eikä kahmia sokeria, vaikka ulkona pimeneekin. Nollalinjalla en kuitenkaan vieläkään ole, vaan koitan pysyä vain kohtuudessa. Mitä sen sijaan tulee … Continue reading Tehotreenit kolahti.

Ihotautilääkärillä.

“Siis sulla on todella hyvä iho. Näkee, että sä hoidat sitä hyvin. Voit kertoa kiitokset äidilleskin, kun se on lapsena suojannu teitä auringolta. Sulla ei ole mitään vaurioita, kaikki luomet on normaaleja, eivätkä vaadi kummempaa seurantaa. Sulla on niin vähänkin luomia, että sä varmasti myös ite huomaat jos jokin muuttuu tai tulee uusi luomi.” Näin … Continue reading Ihotautilääkärillä.

Esimerkkejä.

Iltalehti se läväytti eetteriin vanhoja kuvia Kylie Jenneristä. Ja kuvat pysäyttivät jälleen. On hyvä aina välillä nähdä Kardashianien klaanista vanhoja kuvia. Ne palauttavat niin sanotusti "maan pinnalle". Itse en todellakaan pidä heidän ulkonäköään tavoittelun arvoisena, mutta monet nuoret pitävät! Ja sitä kun ei voi ilman rahaa saavuttaa. Nimittäin ei riitä ihan pelkkä jumppa ja kevyt … Continue reading Esimerkkejä.