Ahdistus asuu minussa.

Herään aamulla. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Tuntuu, kuin joku istuisi rintakehällä. On huono olo ja käsiä kihelmöi. Syytä kyseisille tuntemuksille ei ole. Se on vain ahdistusta, hoen itselleni. Sen tietäminen tekee niistä helpommin kestettäviä, muttei vie niitä kokonaan pois. Vasta kun ryhtyy tekemään jotakin, joka vie huomion pois noista ikävistä tunteista, alkaa olo helpottaa. … Continue reading Ahdistus asuu minussa.

Tammikuun kuulumiset!

Kotikaupunkiin tulee tutustuttua ihan eri tavalla, kun käy sitä läpi ihmisen kanssa, jolle kaupunki on suht tuntematon. 21 vuotta täällä aiemmin viettäneenä minun pitäisi ehkä tietää mihin kaikki tiet vie, mutten todellakaan tiedä. 😅 Onneksi aina voi yhdessä tutkia! Kasvisruoka on vatsalleni huomattavasti ystävällisempää, kuin liharuoka. Tämä ei kyllä ole oikeastaan mikään yllätys. Nyt tosin … Continue reading Tammikuun kuulumiset!

Eivät ne kysele…

Ahdistus, kivut. Tulevat miten haluavat. Kysymättä iskevät hampaansa minuun ja ainoaksi vaihtoehdokseni jää vain selvitä niiden kanssa hetki toisensa jälkeen. Odottaen sitä, että helpottaa. Koska aina se helpottaa. Kipu häviää, ahdistus laukeaa, huono olo menee pois. Pitää vain jaksaa odottaa. Joskus tunti, joskus puoli päivää. Minä en kerro toisille helposti jos minuun sattuu, tai jos … Continue reading Eivät ne kysele…

Loman tarpeessa.

Vähän ennen joulua aloin huomata itsessäni väsymyksen merkkejä. Odotin vain joulupyhiä ja muutaman päivän lepoa. Suunnilleen laskin öitä siihen, että saan hetken ihan vain olla. Ennen vesivahinkoa fiilikseni oli tosi hyvä ja energiaa riitti. Keittiörempan ja evakon aikaan kuitenkin tuntui siltä, kuin minut olisi imetty kuiviin. Pyöritin arkea jälleen toisten nurkista käsin, kuskasin koululaista, kuskasin … Continue reading Loman tarpeessa.

Onni on tässä.

Lasten pulinassa takapenkillä, kun yrität keskittyä kuuntelemaan sekä radiota, että heidän juttujaan aamuliikenteessä. Pöydän ääressä pelatessa, kun toinen silittää jalkaa ja yhdessäolo on niin kertakaikkisen luonnollista. Verhoja äidin kanssa ripustaessa, kun nauraen kauhulla odotatte tuleeko verhotanko alas vai ei. Ystävän kanssa jutellessa, kun mikään aihe ei ole tabu ja toinen on niin äärettömän tärkeä. Kun … Continue reading Onni on tässä.

2020 palautti aitouden.

Kun ihmisiltä vietiin asiat joihin he olivat tottuneet, niin pitikin rauhoittua ja keksiä jotakin muuta. Keväällä väki suuntasi metsään, niin että liikenneruuhkien sijasta ruuhkaa oli mättähillä. Jotkut aloittivat uusia harrastuksia, kuten maalaamisen tai tarttuivat ehkä pitkästä aikaa kirjaan. Yhtäkkiä arjessa olikin ylimääräistä aikaa ja osa porukasta oli alkuun ihan hukassa sen kaiken ajan keskellä. Itsellenihän … Continue reading 2020 palautti aitouden.

Hitonmoinen farssi.

Tervetuloa jälleen lukemaan, kuinka elämä potkii päähän. Sehän eniten tuntuu lukijoita vetävän puoleensa. Viimeiset pari vuotta olenkin hyvin kerännyt vierailijoita, kun asiat ovat menneet mönkään kerran toisensa jälkeen. Noh, saatiinhan sitä tähän vuoteenkin. Vuokranantaja oli sitä mieltä, että voin lasten kanssa palata kotiin, vaikka keittiössä nyt kuivaimet vesivahingon takia onkin. Kokeilin hommaa pari tuntia ja … Continue reading Hitonmoinen farssi.

Niin meni lokakuu.

Lokakuussa aloitin työt itselleni täysin vieraalla alalla, ja olen aivan riemuissani! Sekä vähän kauhuissani. Kun pomoina kuitenkin ovat yhdet maailman parhaimmista ihmisistä, on työnteko ihan mahtavaa, eikä pieni kauhu haittaa, kun tietää toisten neuvovan kyllä aina tarvittaesssa. Tapasin lokakuussa ihmisen, josta tuli nopeasti fiilis, että tässä voisi olla minun ihmiseni. Ja hiljalleen paljastui, että aavistukseni … Continue reading Niin meni lokakuu.

Pölyhiukkasten tanssia valossa.

Seison keittiössä ja katselen ikkunasta tulevan valon edessä tanssivia pölyhiukkasia. Olen aina tykännyt siitä miltä se näyttää. Jotenkin taianomaiselta. Teekuppi lämmittää sormiani ja seuraan kuinka pörröhäntäinen naapurini ravaa pitkin puuta, ilmeisestikin käpy suussaan. Meinaa väkisinkin hymyilyttää. Makaan sängyssä ja kuuntelen kuinka sadepisarat naputtavat ikkunalautaa. Siitä lähtee yllättävän kova ääni, joka kuulostaa ympäröivässä hiljaisuudessa entistä kovemmalta. … Continue reading Pölyhiukkasten tanssia valossa.

Miljoona asiaa ja tyhjä paperi.

Montakohan luonnosta olen jo poistanut? Päässäni pyörii valtavat määrät asioita, jotka haluaisin purkaa ja samalla en saa niitä mitenkään järkevästi ulos. Postaukset, jotka aikaisemmin tuntuivat hyviltä ideoilta, ovat päätyneet roskakoriin. Lokakuu on jo kohta puolessa ja mietin mihin aika menee. Keväästä tuntuu olevan ikuisuus ja kaikki on muuttunut. Koti tuntuu kodilta ja edelleen hymyilen välillä … Continue reading Miljoona asiaa ja tyhjä paperi.