Nähdä itsensä hyvänä.

Kuulkaas niin se vaan on, vaikka en vuosi kaksi sitten olisi uskonut. Olen nimittäin alkanut tuntemaan oloni hyväksi kropassani. Siitäkin huolimatta etten ole treenannut kunnolla kuukausiin! Vuosi sitten katselin instassa ihania alusvaatekuvia eri naisista. Osa kuvista oli ammattilaisten ottamia, osan olivat somettajat napanneet itse itsestään. Ajattelin kuinka upeita ja rohkeita nuo naiset olivat ja mietin … Continue reading Nähdä itsensä hyvänä.

Minä olen kaunis.

Olen ollut aina aika hyvä aliarviomaan itseäni. Vertaan itseäni herkästi muihin ja koen itseni rumempana, huonompana, heikompana, tyhmempänä. Itsetuntoni ei ole mitenkään aivan pohjamudissa, mutta silti saatan saada itseni kiinni ajatuksesta, etten mitenkään ole jonkun kanssa samalla tasolla. Mikä on ihan naurettavaa, koska ihmisiähän tässä kaikki vaan ollaan. Mitäpä jos yrittäisin kääntää ajatukseni siihen, että … Continue reading Minä olen kaunis.

Mitä näkevät minussa?

Ollessani 15-vuotias, ystäväni antoi puhelinnumeroni ystävälleen. Siitä alkoi vuosien epäsuhde, jokin mille ei ollut sanaa. Emme olleet virallisesti pari ja silti tiettyjen seurassa otsaani oli lyöty toisen nimi. Epäsuhde kesti vuosia ja koko ajan pohdin mitä toinen näki minussa. Miksi tuo nuorimies, joka olisi saanut kenet tahansa, halusi palata kerta toisensa jälkeen minun luokseni? Mitä sellaista … Continue reading Mitä näkevät minussa?

Minä en ole puolikas.

Olen kasvanut valtavasti viime vuosien aikana. Iso kiitos kuuluu toki terapialle, mutta myös ihan vaan elämässä tapahtuneille asioille ja henkiselle kasvulle. Kiusaaminen, alistaminen, kaikki sellainen jättää jäljet. Kun olet vuosia kuunnellut mikä sinussa on vialla. Kuunnellut miten helppo sinut olisi korvata. Kuunnellut mitään tietämättömien ihmisten mielipiteitä ja vääriä oletuksia sinusta. Kaikki ne jättävät jäljet. Ne … Continue reading Minä en ole puolikas.

Näytän hyvältä mua varten.

Hammaspesu. Kasvopesu. Kevyt meikki. Hiusten laitto. Päälle kivat vaatteet. Laittaudun melkeinpä joka aamu. En siksi, että kokisin sen olevan pakko, vaan koska haluan. Kun hiukset eivät sojota joka suuntaan, ja päällä on jotakin muuta kuin ne lököpökät, on olokin energisempi. Olen valmis päivään! Laittaudun siis itseäni varten. Minulle tulee siitä hyvä olo. En vaadi moista … Continue reading Näytän hyvältä mua varten.

Minun on vain löydettävä hänet.

Pelkään tuottavani pettymyksen toisille. Tässä ehkä yksi syy miksi pitkään pistin kaikki muut itseni edelle. Tämä on kaiketi asia joka aiheuttaa eniten ahdistusta minulle. En kestä epävarmuutta. Turvattomuutta. Mutta en kestä myöskään omaa epätäydellisyyttäni. Kiitos terapeutin, tätäkin asiaa yritetään muuttaa. Vuosien koulukiusaaminen nälvimisineen jättää väkisinkin jäljet. Kun vaatteesi ja vartalosi ovat vuosia saaneet negatiivista kommenttia … Continue reading Minun on vain löydettävä hänet.

Ain’t no goddam loser!

Vitsit miten tärkeää on, että on hyvä olla omissa nahoissaan. Pari vuotta minulla meni totaalisen hukassa itseni kanssa. Kroppa oli muuttunut kolmesti raskauksien takia ja elämässä oli ollut asioita jotka saivat yhteisvoimin kyseinalaistamaan oman arvoni. Osaanko mitään, vai olenko vain tyhmä, ruma, laiska ja läski. Ei, en ole. Olen tajunnut olevani oikeasti ihan mukiin menevä … Continue reading Ain’t no goddam loser!

Minä en kelpaa, minä en riitä.

Viime viikon Vain elämää-jaksossa Tiihosen Jaren, eli Cheekin Jumala-kappaleen versio pisti taas miettimään. Älyttömän hieno veto, puhuttelevilla sanoilla. Minua on kiusattu koko peruskoulun ajan. Ei niin pahasti, että olisin ollut yksin ja kärsinyt päivästä toiseen. Onnekseni minulla oli aina myös kavereita. Minua ei potkittu, minua ei jätetty täysin ulkopuolelle. Minua nälvittiin, joskus haukuttiin vaatteita, typeriä … Continue reading Minä en kelpaa, minä en riitä.