Aikuinenkin tarvitsee huolenpitoa.

Kahden lapsen äitinä sitä antaa koko ajan itsestään, ja sitä huomaa kaipaavansa itsekin huolenpitoa saadakseen omat varastonsa täyteen. Lapset tarvitsevat aikaasi ja huomiotasi. Rakkautta, läheisyyttä, hoivaa ja huolenpitoa. Joskus sitä voi melkeinpä tuntea itsensä totaalisen tyhjiin imetyksi, vaikka lapsilta paljon saakin. Lapset antavat kaiken rakkautensa ja tiedät olevasi heille kaikki kaikessa. Hellyyttäkin saa, lapsi tulee … Continue reading Aikuinenkin tarvitsee huolenpitoa.

Kiitollinen.

Olen viime aikoina pysähtynyt useammankin kerran miettimään miten upeita tyyppejä vuosien varrella on mukaani tarttunutkaan. Ja mitä erilaisempia reittejä! Nyt koronan takia ei ole tullut pahemmin edes nähtyä ihmisiä, mutta viestejä on tullut monen kanssa laitettua senkin edestä. Ja rehellisesti sanon, että sekin riittää pitkälle. Viesteissäkin olet olemassa toiselle. Olen niin onnellinen siitä, että minulla … Continue reading Kiitollinen.

Somekaverit.

Olen pyörinyt aktiivisesti blogimaailmassa jo 7 vuotta. Jestas. No, joka tapauksessa. Näiden vuosien aikana olen tutustunut aivan ihaniin tyyppeihin, ja juurikin täällä somessa. Osan kanssa tuntuu suunnilleen siltä, kuin oltaisiin hyviä naapureita. Toisen elämästä tietää asioita ja sitä pitää toista jo kaverinaan. Ja tavallaan juuri naapureitahan tässä ollaan. Sillä blogimaailmassa puhutaan toisten tonteilla vierailusta Aluksi … Continue reading Somekaverit.

YSTÄVISTÄ.

Minulla on vain kourallinen ihmisiä, joita voin oikeasti kutsua ystävikseni. Kavereitakin löytyy vähemmän, kuin joskus nuoruudessani. Kuitenkin voin sanoa jäljellä olevien olevan niin ihania, että he riittävät hyvin. Kerron ystävistäni nyt siten, mitä he ovat minulle. Ja toivon olevani edes puolet siitä heille. Haluan, että ystäväni voivat kertoa minulle kaikesta, ja että he oikeasti tietävät, … Continue reading YSTÄVISTÄ.

Kuljen ohi.

Monta kertaa viikossa kuljen talonne ohi. Tai eihän se enää ole teidän. Nyt siellä asuvat eri ihmiset. Sieltä kuuluvat eri äänet. Talon ohi kulkeminen on katkeransuloista. Muistan teidän perheenne äänet. Miten iloisesti aina moikkasitte keittiön ikkunasta, ruohonleikkurin äärestä tai kukkapuskan vierestä. Muistan teehetkemme keittiössä, joka näyttää nyt ihan erilaiselta. Ja minulla on ikävä. Siinä yksi … Continue reading Kuljen ohi.

Kuin perheenjäsen.

"Se on teidän huoneessa." vastasi äitini ystävälleni joskus vuosia sitten, kun vielä asuin kotona. Hän ei sanonut minun olevan omassa huoneessani, vaan meidän huoneessa, niinkuin ystäväni olisi asunut meillä. 😀 Vaikka emme lapsuudenystäväni kanssa paljoa olekkaan enää tekemisissä, niin välillä laitamme edelleen viestiä. Muistelemme lapsuuden ja nuoruuden juttuja, ja naureskelemme niille. On ihanaa, että on … Continue reading Kuin perheenjäsen.

Jossain kohtaa et enää edes jaksa pyytää.

En enää kutsu tiettyjä ihmisiä meille. En jaksa nähdä vaivaa ja kuunnella sitten peruutteluja. Ei minua kiinnosta. Olen hiljalleen luopunut tietyistä ihmisistä. Alkoi vituttaa se, että minua pidettiin ihmisenä joka oli heille olemassa vain kun se heille sopi, vain heitä varten. Ei se ole ystävyyttä. Se on hyväksikäyttöä. Totuin ystävien epäreiluuteen jo yläasteella kun jostain … Continue reading Jossain kohtaa et enää edes jaksa pyytää.