Ollappa taas 17.

Kevät on tuntunut jotenkin aivan liian vaikealta. Toiset rakentavat yhteistä pesää. Toiset kertovat vauva-uutisia. Toiset hehkuttavat onneaan.

Minä saan suru-uutisen, minä saan hylkäysviestin ystävältä, minä saan kuulla, etten vieläkään pääse muuttamaan.

Kävelen kuin lasinsiruilla ja yritän uskoa siihen, että asiat järjestyvät vielä minunkin kohdallani, mutta usko siihen alkaa olla niin ohut, että odotan sitä hetkeä jolloin sekin katkeaa, eikä minusta jää kuin sirpaleet.

Mietin monestikko yhden ihmisen täytyy yrittää koota itsensä sirpaleista jotenkuten kokonaisuudeksi. Mietin kauanko yhden ihmisen täytyy taistella kaikkea vastaan. Missä kohtaa taistelu muuttuu siihen, että asiat alkavatkin järjestyä kuin itsestään? Kauanko täytyy jaksaa uskotella itselleen, että asiat ylipäätään järjestyvät?

Nuorena sitä niin odotti aikuisuutta, ja nyt huomaan muistelevansa lämmöllä nuoruutta. Sitä keveyttä. Sitä onnellisuutta. Sitä aikaa kun sydänsurut olivat isoin ongelma elämässä. Eikä ne sydänsurut olleet kuin esimakua siitä, millaista on kun oikeasti sattuu.

Kaipaan sitä helppoutta. Kaipaan sitä, ettei minua ahdistanut joka päivä. Kaipaan sitä, kun kavereiden kanssa juteltiin päivät pitkät, istuttiin puistoissa ja käytiin uimassa, vaikka vesi oli kylmää. Kaipaan sitä, kun yksi tekstiviesti sai hymyn huulille ja yhdestä katseesta vatsa täyttyi perhosista. Kaipaan sitä, kun ei tiennyt mitä illan aikana tulee tapahtumaan, eikä se haitannut yhtään! Elämä oli siinä hetkessä.

Mut jos sä kysyt niin mä vastaan
Etten vaihtais huonoja alibeja
Gin Lemonin tuoksua

Me lantrasimme aina ystäväni kanssa Lemon Giniä appelsiinimehuun. Hän sai lopulta lempinimenkin sen mukaan.

Loputtomia öitä
Repaleista naurua
Vääriä poikia

Tuntemattomat pojat lyöttäytyivät seuraan kirkkopuistossa, ja kevyt flirtti sai meidän tyttöjen olot kevyeiksi.

Ja kuinka voi kaihota omaa nuoruutta
Kun on vielä niin pieni
Ei tarvitse mainita nimiä

Miten ikävöinkään tiettyjä ihmisiä. Miksi vuosien siteet katkeavat, kun tullaan aikuisiksi.

Soitatko mulle
Kun täytät kolkyt
Kutsutko häihisi
Laulamaan häävalssin ilmaiseksi

Tänä vuonna me ollaan 30.

Soitatko mulle
Kun täytät nelkyt
Kertoaksesi kuinka se kusipää
Sua haavoitti

Ja pelkään, että kun ollaan 40, emme ole enää missään yhteyksissä.

Ellinoora – Tytöille

Täytän kohta 30 ja kai sekin sai ajattelemaan, että tästä tulee the vuosi! Toki niin voi vielä käydä, mutta haaveilin sen alkavan jo keväällä. Suunnitelmia minulla kyllä oli siihen, mutta kun eivät asiat ole täällä minun käsissäni, niin näillä mennään. Minulla on silti haavekuva elämästäni ja siitä miltä haluaisin sen näyttävän vielä jonain päivänä, enkä suostu irroittamaan siitä.

Enkä ole epäkiitollinen. Olen saavuttanut asioita, joista nuorena haaveilin. Lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Mutta haaveet muuttuvat ihmisen kasvaessa, tulee uusia haaveita. Ja nyt haluaisin päästä toteuttamaan niitä uusia haaveita.