Kun kaupat kaatuu.

Mainitsin aikaisemmin meidän talokauppojemme peruuntumisesta, ja sanoin, että syy tähän ei ollut meissä, tai talossa, eikä oikeastaan ostajissakaan. Enkä valehdellut. Kauppojen peruuntumisen syynä oli vain harvinaisen paska tuuri.

Saimme tosiaan ostotarjouksen keväällä, ja saimme nopeasti sovittua kaikkia miellyttävän hinnan. Paperit piti tehdä muutaman viikon päästä sanallisesta sopimuksesta. Minä pompin onnesta ja olin niiiiiiiin innoissani, koska olin vihdoin pääsemässä muuttamaan.

Me emme hehkuttaneet asiaa missään julkisesti, koska ihan lähipiirissäkin on nähty tapauksia, joissa ostajat on olemattomiin asioihin vedoten peruneet kaupat päivää ennen papereiden tekoa. Joten tiesimme, ettei kauppa ole vielä 100% varma. Ostajat voivat perua aina siihen asti, että nimet on kaikissa papereissa.

Noh, kaupat todella peruuntuivat. Mutta ei siksi, että kukaan olisi moista halunnut. Kävi niin, että ostajille tapahtui asia, jolle ei mitään voinut ja talokaupat rysähti jäihin. Hyvin pian selvisi, että kaupat pitäisi myöskin, ainakin toistaiseksi, perua täysin.

Ostajia ketuttaa. Meitä ketuttaa. Meidän piti päästä muuttamaan ja heidän piti päästä uuteen taloonsa, kesällä. Nyt he ovat jumissa oman ongelmansa kanssa ja me olemme edelleen jumissa tässä talossa.

Myyntihommat talon suhteen jatkuu toki yhä, mutta… Talon myyminen on aivan p*rseestä!

Olemme tosiaan lähipiirissä nähneet jos jonkinmoista ongelmaa talohommissa, mutta tällaista tilannetta, jossa kaupat tyssää täysin talokauppojen ULKOPUOLISTEN juttujen takia, ei vielä ollut tullut vastaan. Nyt on sekin nähty.

Ärsytystä ei suinkaan vähennä ne kaikki katsomani asunnot, jotka olisivat olleet täydellisiä. Eikä se yksi juuri markkinoille tullut. Ne kun ehtivät aina mennä nenän edestä, kun itse jumitan kiinni tässä talossa. JA TÄMÄ TALO ON IHANA. Minä vain tahdon kaupunkiin, jossa tunnen olevani kotonani. Kaipaan lähemmäs tukiverkkoani, niitä minulle tärkeitä ihmisiä.