Kyllä maailmaan kirjoja mahtuu!

Yllättävän moni seuraamani bloggaaja on kirjoittamassa kirjaa, julkaissut kirjan, tai haaveilee jonain päivänä kirjoittavansa kirjan. Monen kirja on humoristinen opas tai yhteen aiheeseen paneutuva tietokirja. Vähissä ovat kaunokirjallisuuden kirjoittajat, mutta löytyy onneksi meitäkin.

Jos minä, yksi ihminen luen parhaimmillaan noin 80 kirjaa vuodessa, niin on jo itsestään selvää, että kirjoja tarvitaan enemmän kuin 20. Jotenka antakaa mennä. Kirjoittakaa!

 

Minulle sanottiin, että olisi kiva kuulla minun kirjoitusprosessistani. Ajattelin, että ehkä sitten joskus, jos (joojoo, KUN) kirjani julkaistaan, voisin moista yrittää kirjoittaakin, mutten tiedä onko siitä sen suuremmin kirjoitettavaa. Katsokaas, kun ei minulla ole mitään kirjoitusaikataulua, kirjoituspäiviä tai mitään muutakaan mistä niin kauheasti olisi mitään kerrottavaa.

Minä kirjoitan pääasiassa, kun sille päälle satun. On kyse sitten blogista, mielipidekirjoituksesta, tai kirjasta. En pysty pakottamaan itseäni kirjoittamaan. Jos laittaisin sadan sivun kuukausitavoitteen, ei tulisi mitään. Saatan ajatella flown ollessa päällä, että tänään menee jokin tietty sivumäärä rikki, mutten laita pakollisia tavoitteita. En myöskään ole koskaan pitänyt blogissa mitään tiettyjä päiviä, jolloin kirjoituksia täytyy ilmestyä. Fiiliksellä mennään.

Jossain kohtaa kirjaani ilmestyi sivuja kuin itsestään älyttömät määrät. Ja nyt taasen se seisoi lähes koskemattomana pari kuukautta. Syynä tähän oli ihan vaan se, että tarina on valmis ja aloin kirjoittaa jo seuraavaa. Ajatukseni siintävät siis jo seuraavassa kirjassa, vaikka ensimmäinenkin vielä tarvitsisi huomiotani.

Nyt olenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja yrittänyt keskittyä kirjaan numero 1. Sen loppuun saattaminen kun olisi etusijalla, jos koskaan haluan saada sen valmiiksi. Tästä päästäänkin siihen, että miten kirja muka on kesken, jos tarina on jo kerta valmis?

Kun se ei vielä riitä. Nyt luen kirjoittamaani alusta. On vaan yllättävän työlästä lukea omaa tekstiään uudelleen ja uudelleen. En tiedä saisiko näin sanoa. Mitä se lupaa tuleville lukijoille? Mutta siis oikeasti, kun olen selannut tekstiä sen kymmenen tai kaksikymmentä kertaa ja osaan sen jo ulkoa, niin on se välillä puuduttavaa.

Kaiken lisäksi ei kirjan sivumäärän takia tekstiä lueta läpi vartissa, ja virheen bongattua on aloitettava selaaminen, että missäs siellä olikaan se kohta, joka nyt vaatiikin korjausta. Mutta se on tehtävä, koska tuollaisesta sivumäärästä löytää väkisinkin kirjoitus-, sekä ajatusvirheitä. Pieniä mokia, joita on tullut ajatuksen muututtua, eikä niitä voi sinne jättää. Korjaan nyt siis tekstiä sujuvammaksi ja lisään yksityiskohtia. Hion aikaansaannostani.

Mitäs sitten, jos kukaan ei haluakkaan julkaista ainoatakaan kirjaani? En tiedä. Sitten jaan kaiketi aikaansaannoksiani niille, jotka ovat jo ilmoittaneet haluavansa lukea kirjoittamaani. Ja tiedän minä omakustanteen mahdollisuudenkin. Pääasia kuitenkin on, että saan kirjoittaa. Saan nauttia näppäimistön naputuksesta, joka on kuin musiikkia korvilleni. Saan kuljettaa sormiani näppäimistöllä ja katsoa kirjainten muuttuvan sanoiksi. Sanojen lauseiksi. Ja lauseiden tarinoiksi. Sitä minä haluan.