Eikä siinä ole mitään pahaa.

Suljen silmät.
Käperryn kylkeen.
Minun on lämmin ja hyvä.
Useimmat alkaisivat vaipua hiljalleen uneen.
Minun aivoni eivät hiljene.
Mietin mistä tarina alkaa.
En voi aloittaa jo kirjoittamastani kohtauksesta.
Sen sanat olisivat liian samanlaiset, kuin ensimmäisen.
Onko oikeilla kirjailijoilla monta tarinaa kesken yhtä aikaa?
Voiko kaikki olla levällään?
Keksin pätkän kolmanteen tarinaan.
Pakko nousta ja kirjata asiat ylös.
Tarvitsisin sanelulaitteen.
Jos elämässäni olisi pelkkä kirjoittaminen, kuinka sekaisin rytmini olisivat?
Miksi aivoni alkavat työstää tekstiä silloin, kun pitäisi nukahtaa?
Onko ensimmäinen teokseni kirjoitustyyliltään aivan paska?
Saako esikoisteos olla?
Tarina on hyvä ja olen saavutuksestani jo nyt ylpeä.
Sallitaanko minulle se, että vasta opettelin?
Kysymyksiä, kysymyksiä.
Aina voi olla parempi.
Aina voi kasvaa.
Se on ihan okei.
Vuosia sitten en olisi uskaltanut ajatellakkaan unelmani kirjoittamisesta käyvän toteen.
En ajatellut saavani aikaiseksi sivukaupalla tekstiä.
En uskonut osaavani.
Olen löytänyt itseni.
Kaiken paskan jälkeen.
Seison omilla jaloillani.
En pelkää sanoa vastaan.
En pelkää olla vittumainen.
En enää pelkää niin kamalasti olla vain minä.
Minulla on tarinoita kerrottavaksi.
Olen hyvä siinä.
Eikä siinä ole mitään pahaa.