Viittomakielen ohjaajan työt.

Vihdoin ja viimein saan tämän ikuisuuksia luonnoksissa olleen tekstin julkaistuksi! Tekstissä on niin omia, kuin muidenkin kertomia kokemuksia ja mielipiteitä.

 

Me viittomakielen ohjaajat saamme melko kattavan koulutuksen 3 vuotta kestävien opintojemme aikana. Ensimmäisenä vuotena iso osa opetuksesta on viittomakieltä, eikä työssäoppimisjaksoja ole. Näin varmistetaan riittävä kielitaito työssäoppimisia varten. Kahtena seuraavana vuotena opetuksessa keskitytään enemmän avustamiseen ja ohjaamiseen, sekä korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin, sekä suoritetaan 4 työssäoppimisjaksoa. (Näin homma toimi ainakin vielä silloin kun minä opiskelin.)

Viittomakielen ohjaaja voi työskennellä lasten, nuorten, vanhusten, kehitysvammaisten, kuulevien, kuurojen, viittomakielisten, vaihtoehtoisia kommunikaatiomenelmiä käyttävien, siis oikeastaan kaikkien avustajana ja ohjaajana. Päiväkodeissa, kouluissa, toimintakeskuksissa, palvelutaloissa, kotona jne. Yksityisellä tai kaupungilla/kunnalla.

Edelleen on aivan hullua se, että me viittomakielen ohjaajat saamme taistella oikeuksistamme ja pahimmillaan meitä syrjitään työpaikoilla.

Minulle on kyllä maksettu kielilisää, ja olen joskus saanut erityisosaamiseni takia parempaa palkkaa kuin lastenhoitajat. Kuitenkin, olen joissakin työpaikoissa päätynyt työpaikan heittopussiksi, jonka on täytynyt joustaa joka tilanteessa, ja jota on kohdeltu joidenkin työkavereiden puolesta, kuin täytenä turhakkeena.

Lisäksi olen aina tehnyt määräaikaisia töitä. Ja tämä on yksi iso ongelma alallani, niiden muiden lisäksi. Kun teet pätkätöitä, eivät työpaikan edut automaattisesti kuulu sinulle. Esimerkiksi Smartum- ja muut setelit eivät välttämät kuulu sinulle. Saatat avustajana olla vuoden tai kaksikin töissä samalla työnantajalla, mutta sopimuksesi on pätkitty osiin, mikä vaikuttaa oikeuksiisi. (Tätä kirosi juuri yksi ohjaaja.)

Toinen iso ongelma tuntuu olevan työnantajien itse keksimä. Nimittäin se, että ME EMME OLE LÄHIHOITAJIA. Ai että, lähäreiden arvostus on kyllä ihan omaa luokkaansa! (Enkä väheksy tässä lähäreitä, he osaavat hommansa. Vielä kun työnantajat tajuaisivat olemassa olevan muitakin jotka osaavat.)

Toki meille jo opettajat opiskeluaikoina hokivat, että ammattimme on niin uusi, että me tulemme taistelemaan paikastamme. 10 vuotta sitten harva tiesi, mikä on viittomakielen ohjaaja, ja työhaastatteluissa sai kertoa omasta koulutuksestaan ja osaamisestaan melkeinpä aina. Nykyään sentään törmää jo työnantajiin, jotka eritoten haluavat palkata juuri viittomakielen ohjaajan.

Tiedän tapauksia joissa on jankattu, että heillä vakinaistetaan vain lähihoitajia. On ollut tapauksia, joissa vuosia päiväkodissa ollutta viittomakielen ohjaajaa ei ole vakinaistettu, vaan sen sijaan on virkaan otettu talon ulkopuolelta ihan vieras ihminen, koska tämä on ollut lähihoitaja/lastenhoitaja. Tänä päivänä tämä ei onneksi enää onnistuisi, kiitos uuden varhaiskasvatuslain. Sen tultua voimaan meidät viittomakielen ohjaajat vihdoin todettiin päteviksi myös lastenhoitajan työhön. Siis virallisesti vihdoin olemme laissa samalla viivalla.

Tämän ansiosta osa on lopettanut avustajan työt ja siirtynyt lastenhoitajaksi, jolloin on helpompi saada vakityö ja tulee joissakin paikoissa paremmin kohdelluksi. Silloin on samalla viivalla työkavereidensa kanssa, eikä talon heittopussi.

Mutta edelleen työnantajat kuulemma tuputtavat avustajan töitä. Jopa siinä tilanteessa, kun toinen on selkeästi ilmaissut hakevansa niitä lastenhoitajan töitä.

Noh. Päiväkodit eivät ole ainoa paikka joissa on ollut ongelmia. Olen kuullut tapauksista, joissa palvelutalossa on ollut viittomakielinen asukas, eikä ainoatakaan viittomakieltä osaavaa työntekijää. Omaisille on vaan hoettu, että heille palkataan vain lähihoitajia. Lopulta omaiset ovat taistelun kautta saaneet taloon yhden viittomakielisen avustajan, mutta omaisille on kerrottu, että aamuvuorossa on nyt viittova henkilö ja se saa riittää. Muu henkilökunta osaa muutamia viittomia, joten kyllä sillä pärjätään.
Eli on riittävää, kun klo 8-14 on paikalla yksi viittomakieltä osaava, ja sen 14-8 välisen ajanhan asukas pärjää hyvin ilman. Vasta kun asiasta oli tapeltu pari vuotta ja muistutettu asiakkaan oikeuksista oman kielen palveluihin, oli saatu pari paikkaa viittomakielen ohjaajille. Ei välttämättä edelleenkään vakinaisia, mutta nyt on sentään jo 8-20 välillä viittomakielisiä paikalla.

Edelleen siis joissain paikoissa mennään sillä, että ME EMME VAKINAISTA viittomakielen ohjaajia. Ihan vaan koska niin on päätetty. Päteviä syitä moiselle päätökselle ei sen sijaan välttämättä ole. Joissakin paikoissa ei palkata viittomakielen ohjaajia, koska on aina palkattu vain lähihoitajia ja siitä sitten pidetään kynsin hampain kiinni.

Kuulostaako fiksulta toiminnalta? Ei minustakaan.

Ymmärrän toki, ettei meitä ihan jokaiseen työhön voida palkata. Tiedän, että jossakin lähihoitaja on parempi valinta. Ihan kuten jossakin viittomakielen ohjaaja on parempi valinta. Joskus vaan perusteluja toisen paremmuudelle ei ole, ja ne on niitä mitkä saavat ihmiset pyörittelemään päätään. Viittomakielen ohjaajankin voi vakinaistaa!

 

Itsehän haaveilen uudelleen kouluttautumisesta. Yksi syy on se, etten jaksa 3kk-12kk välein etsiä uutta työpaikkaa. Enkä ole ainoa. Tämä on iso ongelma yleisesti hoitoalalla, ei vain meidän vk ohjaajien joukossa.

Valmistuin 2008 ja sen jälkeen olen työskennellyt monella nimikkeellä. Olen ollut mm. henkilökohtainen avustaja, koulunkäyntiavustaja, erityispäivähoitaja, ryhmäavustaja. Tässä 11 vuoden aikana olen ollut kaksi kertaa äitiyslomalla ja lasten kanssa kotona, mutta silti ehtinyt työskennellä monessa paikassa. Ainoa työpaikka, jossa työskentelin kaksi vuotta, oli koulunkäyntiavustajantyö.

 

Ajattelin listata vähän työpaikkoja ja töitä, joita olen tehnyt.

Yksityinen – henkilökohtainen avustaja auto-onnettomuudessa vammautuneelle henkilölle. Pääasiassa hoidin kotityöt, sekä hänen kesälomalla olleen tyttärensä. Hoidin kotityöt, tein ruoat, hoidin kauppa-asioita, kävin lapsen kanssa päivittäin puistossa, tai keksin muuta aktiviteettia hänelle, autoin avustettavaani pesuissa, vaatetuksissa, ja hoitotoimenpiteissä.

Päiväkoti – ryhmäavustaja. Olin 3-5 -vuotiaiden ryhmässä yksi kolmesta aikuisesta. Minut palkattiin periaatteessa yhtä lasta varten, mutta samalla tein töitä koko ryhmässä avustajana.

Yksityinen – lastenhoitaja. Työskentelin työnantajan kotona, hoidettavanani 1- ja 4- vuotiaat lapset. Aamulla herätin lapset, jos he eivät vielä olleet heränneet. Pesin, puin, syötin. Kävimme kirjastossa, perhekerhossa, puistoissa jne. Työpäivät olivat 9-11 tuntisia. Minua luultiin joskus jopa lasten äidiksi.

Päiväkoti – erityispäivähoitaja. Aloitin itseasiassa sijaisena, kun norovirus pyöri kyseisessä päiväkodissa. Todella kiva hetki aloittaa työt. Säilyin kuitenkin itse terveenä ja pian huomasin kirjoittavani työsopimusta, kun yksi henkilökunnasta oli jäämässä äitiyslomalle. Lopulta työskentelin eskarilaisten ryhmässä, mikä oli todella kivaa!

Koulu – koulunkäyntiavustaja, sekä ohjaaja aamu- ja iltapäiväkerhossa. Ensimmäisenä vuotena olin 1. -luokan avustajana, sekä kerran viikossa liikuntakerhossa avustajana. Äitiyslomalta palattuani olinkin parhaimmillaan avustajana kolmessa luokassa, sekä vielä ohjaajana kerhossa. Tässä näkee hyvin sen, miten kaupungit ja kunnat vain vähentävät avustajia, vaikkei niiden tarve ole vähentynyt. Onneksi tilanne rauhoittui lopulta ja avustajia saatiin lisää. Minä sain keskittyä vanhaan luokkaani, joka silloin oli 3.-luokka, minkä lisäksi toki työskentelin kerran viikossa myös atk-kerhon avustajana, sekä aamu- ja iltapäiväkerhon ohjaajana.

Päiväkoti – ryhmäavustaja. Tässä päiväkodissa työskentely oli parasta ikinä, vaikka olinkin se jokapaikanhöylä. Minut nimittäin palkattiin paikkaamaan siellä missä tarvittiin. Pääasiassa tein siis koko kevään ja alkukesän lomasijaisuuksia, sekä sairauslomien tuurauksia. Päiväkodissa oli 3 ryhmää, sekä erillinen pieni yksikkö vähän matkan päässä. Työskentelin jokaisessa. Tässä paikassa oli erityisen kivaa se, että henkilökunta pelasi hyvin yhteen, ja johtaja todella osasi hommansa. Vaikka työskentelin koko talossa, en ollut heittopussi. Tiesin pääasiassa koko ajan milloin työskentelen missäkin ja opin tuttuun tapaan jokaisen lapsen nimen, jokaisen työkaverini, sekä jokaisen ryhmän toimintatavat.

Perhepäivähoitajan sijaisuus – hetken aikaa minulla oli tosiaan lapsia kotonakin hoidettavana. Se voisi olla kivaa kaupungissa, missä lähipuistossa hoitajat kokoontuu kaksi kertaa päivässä. Mutta maalla se työ oli aivan syvältä. Olet totaalisen yksin koko päivän, ja työaikasi on suunnilleen sen 7-17. Ei ollut minua varten.

Päiväkoti – Olin jälleen jokapaikanhöylä isossa päiväkodissa. Onnekseni työskentelin vain kahdessa ryhmässä ja tiesin mitkä viikot piti työskennellä missäkin. Työkaverit oli sielläkin kivoja.

Päiväkoti – lastentarhaopettajan sijaisuus / henkilökohtainen avustaja. Aloitin tekemällä lton sijaisuutta, kunnes siihen löytyi oikea lto. Sen jälkeen olin henkilökohtainen avustaja aina avustettavan ollessa paikalla ja muuten johtajan heittopussi. En aamulla työpaikalle mennessäni tiennyt missä tulisin päivän aikana työskentelemään, olisinko edes koko talossa, vai ajaisinko toisaalle. Aloin vihaamaan työtäni ja sen paikan jälkeen olenkin tiennyt, etten oman alan töitä halua tehdä. En ainakaan toistaiseksi.

Ja tällä hetkellä teenkin hommia aivan oman alani ulkopuolella.

Viittomakieli, rakastan sinua!