Läpi syyskuun

Jaahas ihmiset! Se olisi syyskuun summauksen aika.

Syyskuu alkoi hieman alavireisissä tunnelmissa, mutta parani kuun keskivaiheilla. Syyskuuhun kuului koululaisen karanteeni, mikä tarkoitti itselleni 3 viikon lapsiputkea. Vähän oli veto pois tuon rutistuksen jälkeen, mutta siitä selvittiin!

Keittelin syyskuussa useampanakin iltana riisipuuroa ja mietin onko liian aikaista alkaa fiilistellä jo joulua. En minä sentään ole joulukuusta tai muita koristeita vielä kaivanut esiin, sillä täytyy hoitaa tuo Halloween alta pois eka! Mutta sitä riisipuuroa on tullut syötyä ja yhtenä iltana keitin sitä niin paljon, että Jennakin sai kipaista hakemaan lautasellisen töistä päästyään. Rakastan asua tässä talossa, rakastan luomaamme kommuunihenkeä! ❤

Syyskuussa pääsimme vihdoin Joelin (V ink tattoo) kanssa peitekuvani kimppuun. Olemme molemmat vihanneet käsivarressani ollutta hattarapuuta, joka siis oli surkeasti värinsä pitänyt “vesivärityö” vuosien takaa. Olen ollut niin onnellinen jo tästä keskeneräisestä tatuoinnistakin, että saa nähdä miten hurmiossa olen sitten kun se on valmis. Ensi kuussa väritellään kuvaa ja siten saadaan taas enemmän vanhaa tatuointia piiloon. Niin siistiä! Ja hupsista vaan, meikäläisellä on melkein puolikas hiha tatuoituna.

Syyskuussa menin tosiaan myös tinderiin ja matchasin useammankin ystäväni kanssa. Siitä riitti riemua puolin ja toisin. Heidän lisäkseen keskustelua tuli käytyä useammankin uuden tuttavuuden kanssa, joista parin kanssa päädyin tapaamaankin. En todellakaan hakemalla hae mitään, mutta jos saan esimerkiksi uusia kavereita, niin se on erittäin jees. Parasta on ollut huomata, että pystyn menemään kahvilaan tuntemattoman ihmisen kanssa ja viettämään kaksi tuntia tämän seurassa. Minä, joka en pari vuotta sitten mennyt kahvilaan edes ystäväni kanssa! Mistä tulikin mieleen, että kävin minä tosiaan treffeillä ystävänikin kanssa. Vietimme yhdessä yli puoli vuorokautta ja ne olivat parhaimmat treffit ikinä! 😍

Eräänä iltana näimme yhtä serkuistani Turussa. Kävimme jokirannan puistossa ja lapset pääsivät pitkästä aikaa Förin kyytiin. Rakastan Turkua ja siellä on hyvä olla, mutta kyllä Naantali on se missä koti on. Ainakin nyt. Serkun kanssa oli kiva jutella ja sain häneltä lainaan mekon, jonka laitan ehkä toisen serkkumme häihin. Olemme kaikki olleet pukeutumisen kanssa vähän kysymysmerkkeinä, kun kaapeista löytyy kasa kesähäihin sopivia kolttuja, mutta lokakuussa onkin jo vähän viileämpää! Olen pohtinut villahousujen laittoa pitkän mekon alle. 😄

Eräänä iltana näimme pienellä ystäväporukalla lasten kera Raisiossa yhden koulun parkour-kentällä. Oli hirmuisen kivaa temppuilla porukalla ja sen jälkeen suunnata luokseni iltapalalle Lidlin kautta. Arki tuntuu huomattavasti helpommalta kun sitä jakaa ystävien kanssa ja yhdessä rikotaan arjen kaavoja.

Syyskuussa hoidin myös Jennan koiraa muutaman päivän ajan. Rakastan Zempulaa, josta meillä alkaa olla jo yhteishuoltajuus. Koira on 4-vuotias pitbull ja maailman kiltein tapaus! Minä nautin kävelyillä käynneistä, syliin tunkevasta koirasta ja yhdessä vieri vieressä otetuista päiväunista. Minulla ei ole koiran omistamisesta mitään höttöistä kuvaa, vaan olen myös siivonnut ystävien koirien oksennuksia ja tiedän, ettei minkään eläimen omistaminen ole pelkkää huvia. Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että eläimet antavat enemmän kuin ottavat!

Vietimme myös yhden ystäväni kanssa erästä aamupäivää koirien kanssa jokirannassa kävellen. Söimme pullaa ja kävelimme kilometritolkulla. Keskustelimme siitä, kuinka voisimme hyvin nähdä itsemme asumassa joen varressa, esimerkiksi Martissa, sitten vanhoina mummoina. Palvelut olisivat lähellä ja joenvarsi on varsin kaunis. Ehdottomasti siis harkinnan arvoinen eläkeläisiän suunnitelma.

Suostuin myös tekemään Mensan kotitestin ja nappasin pisteikseni 115, joka on korkeampi kuin 84% väestöstä. Ystäväni oli jo kuukausia pyytänyt minua tekemään testin ja hän itseasiassa veikkasi tuloksekseni juuri tuota 115. Haha. Se on kuulemma normaalin yläraja ja täten oikein hyvä tulos! Olen ylpeä suorituksestani. Ei tämän blondin pääkoppa tyhjää kolise.

Olen myös enemmän ja enemmän huomannut ihmisten olevan ahdistuneisuushäiriöni suhteen täysin ok. He ovat valmiita auttamaan, he kyselevät asiasta, he eivät tee siitä ongelmaa. Koen kelpaavani ja voivani olla avoin asian suhteen. Se on ihanaa. Olen hyvä näin.