Minun ei tarvitsisi.

Toisinaan haaveilen mökistä veden äärellä. Ei nettiä, ei aikatauluja. Haahuilisi vaan päivästä toiseen, ehkä koiran kera. Kulkisi pitkin mättäitä ja vastaisi puhelimeen vain jos tuntuisi siltä. Istuisi iltaisin takkatulen ääressä ja koko maailma olisi siinä.

Seurakseni voisin ehkä ottaa ihmisenkin, sellaisen joka osaisi istua hiljaa. Sellaisen, joka haluaisi upota kirjojen maailmaan ja illalla ehkä pelata korttia. Jonkun, joka hipsuttaisi niskaa ohi kulkiessaan, muttei vaatisi mitään. Jonkun, josta huokuisi rauha niin, että se lopulta peittäisi minutkin alleen.

Olla kuplassa, jossa en vahingossakaan alkaisi kasata paineita itselleni. En ajattelisi mitä muut minusta tahtovat. En ajattelisi, kuinka en pysty sitä heille kuitenkaan tarjoamaan. Tuulen huminassa tuntisin riittäväni, kun minulta ei mitään odotettaisi. Minun ei tarvitsisi mitään.

Tiedän, että mukaanlähtijöitä olisi useitakin. Nykymaailma ei sovi meille. Se on liian kiivas, liian vaatelias. Ole kaikille jotakin, mutta samalla vähiten itsellesi.

3 thoughts on “Minun ei tarvitsisi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s