Kuka yhdistää opiskelut ja työn?!

Niin ja vielä lapsiperhearjen, jossa on pääasiassa itse vastuussa kaikesta koko ajan.

Vastaus: aika moni, myös minä
Lisähuomautus: tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

Joulukuussa odotin silloisen kurssini päättymistä. Se meinasi nimittäin tehtävillään tuskastuttaa minua. Palautettuani sivukaupalla tekstiä, huokaisin helpotuksesta seuraavan kurssin ollessa verkkotentti ja pitävän sisällään “vain” kasan lukemista. Haaha, eihän se lukeminenkaan aina helppoa ole. Siinä missä yksi tenttiä varten oleva teksti oli hyvä, oli sitä kohden kaksi vaikeammin sisäistettävää. Noin suunnilleen.
Yksi kirja sai minut riemun valtaan, sen lukeminen oli kertakaikkisen kivaa. Eräs toinen teksti taasen sai minut toteamaan “v*ttu mitä p*askaa”. Ja muut oli sitten siltä väliltä. Todella helppo nakki siis ihan vaan lukea. Not.

Tentti tuli ja tentti meni. Se oli kohdallani 2,5 tuntia ja 6 sivua materiaalia. Tentin jälkeen totesin, että saas nähdä tuliko kirjoitettua paskaa vai priimaa. Samana päivänä, kun tentin muodossa taputtelin yhden kurssin kasaan, alkoi toinen kurssi tehtävineen. Voi morjens. Tutustuessani kyseiseen kurssiin eräänä päivänä, meinasin ryhtyä repimään hiuksiani. Mikä määrä tehtäviä. Paljon luettavaa, paljon kirjoitettavaa. Kertakaikkisen mielenkiintoista, mutta missä välissä taas ehdin kaiken? Reippaana tyttönä aloitin ensimmäisten tehtävien kirjoittamisen jo ennen kurssin alkua. Nopeat syövät, hitaat eivät.

Jos tekisin vain töitä, olisi siinäkin jo riittävästi. Jos vain opiskelisin, olisi siinäkin ihan riittävästi. Sen sijaan yhdessä niissä on toisinaan enemmän kuin riittävästi ja yhdistettynä kahden lapsen äitiyteen kotitöineen, alkaa olla jo vuorokauden tunteihin nähden välillä pikkasen liikaa tekemistä. Etenkin, kun joskus on pakko nollata päätä ja olla tekemättä mitään töihin tai kouluun liittyvää!

Kevät menee siis työntäyteisenä, mutta onneksi valo lisääntyy ja sen myötä energiaa riittää pidemmälle päivään. Olen miettinyt myös kahvinjuonnin aloittamista, joskos sillä saisi nukuttua vähemmän. Haha. En oikeasti aio ryhtyä moiseen. Sen sijaan odotan toukokuuta, jolloin kurssien pitäisi olla hetkeksi ohi ja jos oikein olen ymmärtänyt, voin kesällä ottaa lunkimmin ja palata viimeisten kurssien pariin sitten elokuussa.

Täytyy kyllä sanoa, että olen opintojen suhteen ollut pettynyt osaan opettajista ja arviointiasioista. Jos kirjoitat sivukaupalla tekstiä ja ainoa mitä saat takaisin, on numero, niin miten hitossa sitä voi oppia mitään? Tätä on jotkut tuttunikin ihmetelleet. Asia josta onneksi voi aina kurssin lopuksi antaa palautetta. Kyllä, kurssissa on aina kirjoitettu arviontikriteereista lista, mutta eihän se kerro mitään siitä, missä minä juuri onnistuin tai en.

En kuitenkaan aio pahemmin vaivata päätäni koulujutuilla tänä viikonloppuna, vaan keskityn rentoutumiseen!

Ihanaa viikonloppua!

Kuva napattu viime viikonloppuna, jolloin tuli luettua, luettua ja luettua. Vähän väsytti, mutta ainakin homma eteni!

6 thoughts on “Kuka yhdistää opiskelut ja työn?!

  1. Mie kans oon välillä miettiny, että miiiiiiksi piti aloittaa opinnot työn lomassa, kun aika ei vain riitä! En todellakaan selviäisi, jos olisi vielä lapsetkin hoidettavana. :’D

    Liked by 1 person

    1. Mä en onneksi tee 40h/viikko, mutta on tässä silti hommaa. Ymmärrän miksi sain ennen opintoja neuvon “älä vaan tee koko päiväsesti töitä samalla”. 😂

      Liked by 1 person

  2. Jjjep. Tänä keväänä oon tehokkaasti siivonnut kalenterista töitä huooooomattavasti vähemmälle juuri tästä syystä. Toki keikkalaiselle mahdollistakin tehdä niin.

    Oman lisähauskuuden tuo se, että ensin kevät opiskelua, sitten kesä töitä, sitten syksy opiskelua. Loma? En tiiä? Oon kuullu joskus?

    Liked by 1 person

    1. Ja toisaalta on kiva, että kaikki onnistuu kotoa käsin, mutta joskus ois kiva kyllä myös saada vaihtelua. Tuntuu, että sitä tekee töitä läppärillä joko työpaikan tai koulun suhteen ja sit välillä kotitöitä, mutta koko aika tekee jotain.

      Paitsi tänään. Kun jouduin vatsakipujen takia luovuttamaan ja ottamaan saikkua. Eli voin keskittyä töiden sijasta kärsimiseen. Kiitos, tätähän mä just halusin! 🙈

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s